Categories
Articles Misc

Disneyn klassikkoelokuvien uudelleenfilmatisoinnit herättävät ihastusta

Kun Disney pari vuotta sitten ilmoitti tuottavansa lähivuosien kuluessa joukon vanhoista klassikkoelokuvista tehtyjä uusia versioita, oli moni piinkova Disney-fani intoa täynnä. Nyt näistä elokuvista osa jo julkaistu ja pääosin elokuvat ovat saaneet osakseen pelkkää ihastelua ja suitsutusta.

Maija Poppasen paluu yksi vuoden 2018 kohokohdista

Vuoden 2018 odotetuimpia elokuvia oli ehdottomasti Maija Poppasen paluu, joka tuotiin suuren yleisön eteen joulukuussa. Omintakeisen lastenhoitajan paluu valkokankaalle on ollut monen haaveissa jo 60-luvun lopulta lähtien, jolloin alkuperäinen elokuva esitettiin ensimmäistä kertaa.

Maija Poppasen paluu on uudelleennäytelty elokuva, joka toimii eräänlaisena jatko-osana alkuperäiselle Maija Poppaselle. Elokuvan rakenne muistuttaa kovasti ensimmäistä versiota, joskin sen tapahtumat ovat aivan omanlaisiaan ja täynnä yllätyksellisyyttä, kuten tältä elokuvalta toki sopiikin odottaa. Emily Bluntin esiintyminen uutena Maijana on otettu hyvin vastaan, sillä roolin vaativuudesta huolimatta lahjakas näyttelijätär on onnistunut lunastamaan kaikki odotukset.

Vuosi 2019 tuo tullessaan paljon mielenkiintoisia elokuvia

Vuonna 2018 nähtiin jo ensimakua siitä, mihin Disney pystyy. Rakastetut klassikot eivät kärsi uudelleenfilmatisoinneista, vaan nämä uudet elokuvat tuovat vanhoihin ja kaikille tuttuihin elokuviin mielenkiintoisia lisäulottuvuuksia. Vaikka toki löytyy niitäkin, joiden mielestä vanhoihin ja hyviin elokuviin ei pitäisi koskea tikullakaan, on Disney-elokuvien uudelleenfilmatisoinnit otettu pääosin vastaan avosylin.

Marvel-supersankariksi vihdoin nainen

Jo pitkään on odoteltu naispuolista Marvel-supersankaria saapuvaksi. Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2019 tämä toive toteutuu vihdoin kun elokuvateattereihin saadaan leffa nimeltä Captain Marvel. Disneyn menestyksen kannalta Marvel ja sen tuottamat supersankarit ovat ollut todella merkittävässä roolissa jo pitkään.

Marvelin supersankareista valmistetut oheistuotteet, kuten lelut sekä nettikasinoilla pelattavat Marvel-aiheiset kolikkopelit, ovat valtavan suosittuja kaikkialla maailmassa. Monet online-kasinot tarjoavat pelattavaksi huikeita Marvel-teemaisia slotteja. Erilaisia vauhdikkaita ja taianomaisia kolikkopelejä tarjoilevat muun muassa www.kolikkopelit.com ja muutama muukin suomalaisten suosima nettikasino.

Ihastuttava Dumbo uusissa kuoseissa

Toinen suurella innolla odotettu Disneyn uudelleenfilmatisointi vuonna 2019 on aina yhtä ihastuttava Dumbo. Tim Burtonin ohjaaman elokuva on osittain animoitu ja osittain näytelty ja sitä tähdittävät monet Hollywoodin tämän hetken kuumimmat tähdet, kuten Colin Farrell, Eva Green ja Michael Keaton. Jos alkuperäinen Dumbo-piirretty sulatti sydämesi, saattaa sama toistua hiukan myöhemmin keväällä kun uusi Dumbo saa ensi-iltansa.

Tuhannen ja yhden yön sadut vuosimallia 2019


Aladdin oli 90-luvulla valtava menestyselokuva, jonka myötä Disney vakiinnutti asemaansa entisestään ja osoitti, että Leijonakuninkaankin kaltaisen huipputason menestystarinan jälkeen sillä on rahkeita vaikka mihin. Vuonna 2019 julkaistavan uuden version Aladdinista on ohjannut Guy Ritchie. Tätäkin elokuvaa tähdittämässä nähdään monia tunnettuja näyttelijöitä. Muun muassa taikalampusta nousevaa lampun henkeä esittää Will Smith, jonka tyylinäytettä jäämme nyt innolla odottamaan. Aladdinin on määrä ilmestyä elokuvateattereihin juuri kesän korvilla.

Uusi live-näytelty Leijonakuningas kesällä 2019

Kenties eniten sosiaalisessa mediassa huomiota osakseen saanut uusi Disney-elokuva on tietenkin Leijonakuningas. Tästä elokuvasta tehtiin aikoinaan kakkososa ja kolmososa ja myös erilaisia spin off -piirrossarjoja, mutta live-näytelty uusi versio on aivan ainutkertainen.

Muun muassa Viidakkokirjan ja Iron Manin ohjannut Jon Favreau on vastuussa uuden Leijonakuninkaan toteutuksesta, ja ainakin trailerin perusteella luvassa on melkoinen spektaakkeli. Simban, Mufasan, Timonin, Pumban, Zazun, Nalan, Scarin ja muiden tuttujen hahmojen paluu elokuvamaailman huipulle tulee tapahtumaan kesällä 2019. Luvassa on aivan varmasti yksi vuoden kohokohdista!

Categories
Articles Misc

Fortnite — tekijöilleen todellinen kultasuoni

Suomessakin todella suureksi hittipeliksi noussut Fortnite on ilmainen peli, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö siihen saisi myös rahaa uppoamaan. Viimeisimpien tilastojen valossa lähes 70% Fortnitea säännöllisesti pelaavista pelaajista käyttää oikeaa rahaa pelissä. Kun Fortnitea pelaa tällä hetkellä viimeisimpien tietojen mukaan noin 45 miljoonaa pelaajaa ympäri maailmaa, on peli tekijöilleen todellinen rahasampo.

Netissä pelattaviin peleihin uppoaa yhä enemmän rahaa

Erilaisia videopelejä ja muita pelejä on pelattu jo netissä jo lähes parinkymmenen vuoden ajan, mutta vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana pelifirmat ovat olleet erityisen kovassa nosteessa. Voisikin sanoa, että monet niistä ovat osuneet todelliseen kultasuoneen.

Peleihin ollaan valmiita kuluttamaan rahaa. Käytettävän rahasumman suuruus riippuu siitä, millaista hyötyä pelaajat kokevat pelistä saavansa. Vaikka rahoilla ei välttämättä saisikaan konkreettisia hyödykkeitä, on moni innostunut hankkimaan pelistä varusteita, joilla esimerkiksi omaa pelihahmoaan saa muokattua mieleisekseen.

Mihin pelissä käytetään rahaa?

Kaikki tietävät, että Fortnite on ilmainen peli, mutta kuinka se sitten onnistuu takomaan miljoonia euroja kuukausi toisensa jälkeen? Peli on laadittu taidokkaasti siten, että siihen on helppo lähteä mukaan ilmaisuuden vuoksi, mutta pidempään pelatessa mielenkiinto pysyy yllä paremmin, mikäli pelissä suorittaa ostoksia.

Fortniten tienestit ovat peräisin lähinnä erilaisten yksilöllistävien esineiden, varusteiden, aseiden ja emoteiksi kutsuttavien poseerausliikkeiden myymisestä pelin sisällä.

Fortnite on huikea ilmiö, jota on tutkittu useamman tahon toimesta. Tulokset ovat suurimmaksi osaksi yhtenäisiä ja kertovat muun muassa seuraavaa:

  • Noin 69 % Fortnitea pelaavista on sijoittanut peliin omaa rahaa
  • Keskimääräinen peliin käytetty summa on noin 80 euroa
  • Noin 59% pelin sisäisistä ostoksista kohdistuu hahmon ulkoasun kohentamiseen

Kasinopeleissä kukkaron nyörit heltyvät yhä helpoiten

Netissä on pilvin pimein maksuttomia pelejä, joista Fortniten ohella esimerkiksi PlayerUnknown’s Battlegrounds on vastaavanlainen huippusuosittu peli, josta ollaan tällä hetkellä tarvittaessa myös maksamaan. Myös konsolipeleissä ollaan vähitellen siirrytty verkkoon ja yhä seampaan peliin voi ostaa lisäosia sekä lisävarusteita. Hyviä esimerkkejä tästä ovat muun muassa Activisionin uusi Destiny 2 -peli sekä EA:n melko tuore Star Wars Battlefront II.

Vielä ei kuitenkaan olla nähty yhtäkään peliä, joka olisi noussut samanlaiseen suosioon kuin nettikasinoiden rakastetuimmat pelit. Blackjack online, ruletti ja nettipokeri ovat pitäneet pintansa netin pelatuimpina peleinä, joihin käytetään rahaa rahaa enemmän kuin mihinkään muuhun peliin. Riippumatta siitä, pelataanko näitä kasinopelejä sovelluksen kautta tai suoraan verkkosivulla, ovat pelaajat valmiita käyttämään suuriakin rahasummia.

Tarkkoja tilastoja ei nettipelaamisesta kasinopelien osalta ole julkaistu Suomessa, mutta useat säännölliset pelaajat käyttävät satoja tai joskus jopa tuhansia euroja pelaamiseen kuukaudessa.

Lotto yhdistää suomalaisia, mutta selviytymispelit ovat yhä suositumpia

Monet suomalaiset pelaavat säännöllisesti jotain peliä verkossa. Kaikkein eniten eri ikäluokkia yhdistävät pelit ovat  erilaisia rahapelejä, joista suurinta suosiota suomalaisten keskuudessa nauttivat erilaiset netissä pelattavat slotit, blackjack, ruletti, bingo, pokeri ja tietenkin keno ja lotto, joista jälkimmäisenä mainittu on suoranaista kansanhuvia.

Nuorempien pelaajien joukossa etenkin erilaiset graafisesti näyttävät massiivimoninpelit ja selviytymispelit ovat nousseet suureen suosioon. Näissä ei pelaajana ole varsinaisesti mahdollista tienata rahaa, mutta elämyksiä senkin edestä. Monet saavat tyydytystä siitä, että pelissä onnistuu saavuttamaan tavoitteensa ja menestymään.

Peliin on helppo heittäytyä mukaan ja omaan hahmoon tai yhteisöön on mahdollista kiintyä hyvinkin nopeasti. Koska pelaaminen on harrastus siinä missä jokin urheilulaji tai vaikkapa soittimen soittaminen, ollaan siihen valmiita sijoittamaan, voitti siitä rahaa tai ei.

Fortnite

Categories
FREE! Blog

Joulu lähestyy – loppuuko aika kesken

Kuinka moni meistä onkaan jouluihmisiä? Kuinka moni laittaakaan ikkunoille ja ulos erilaisia jouluvaloja, ostaa joulukuusen ja koristelee sen ja kiertää stressin vaivaamana ympäri liikkeitä ostaen joululahjoja tutuille ja rakkaille. Riittääkö sinun aikasi tänä jouluna tähän kaikkeen?

Joulukuun 24 luukkua

Me kehitimme itsellemme erilaisen joulukalenterin tälle vuodelle, käyttäen apuna listausta, joka toi netticasinot helposti saataville ja sitä kautta aloittamaan joulukalenterimme.
Joulukalenterimme rakenne lähti siitä, että ensimmäiset kymmenen luukkua saimme listauksen kymmenestä uudesta vuoden 2018 nettikasinosta, eli joulukalenterimme 1-10 luukkua, sai käydä katsomassa, mitä näillä kasinoilla oli tarjolla ja pelattavissa – mutta sai käydä vain sillä yhdellä kasinolla päivässä: luukku 1: Karjala Kasino, luukku 2: Slot Jerry luukku 3:Slotsons, luukku 4: Ahti Games, luukku 5: 888 casino, luukku 6: casino.com, luukku 7: No bonus Casino, luukku 8: Royal Panda, luukku 9: 777 ja luukku 10: Bethard.

Sitten seuraavat luukut eli luukusta 11 eteenpäin sai kokeilla järjestyksessä erilaisia kasinopelejä, mutta jälleen vain yhtä peliä per päivä eli luukku: luukku 11: Blackjack, luukku 12: Bingo, luukku 13: Keno, luukku 14: Kolikkopelit, luukku 15: Videopokeri, luukku 16: Baccarat, luukku 17: Noppapeli ja luukku 18: Pai-Gow – nämäkin ovat sivustolla listattuna omalla osiollaan.

Joulun viimeinen viikko ennen lahjojen jakoa

Joulun viimeinen viikko on melkoista vilskettä niin kaupoissa kuin kotona kun kaikki tekevät viimeisiä valmisteluita joulua varten – niissä kodeissa missä jouluruoka valmistetaan itse, ei keittiöön kannata mennä, jollei oikeasti tiedä mitä on tekemässä – onneksi silloin auttaa joulukalenterimme viimeinen viikko eli luukut 19-24. Luukut 19-22 olemme antaneet kasinoarvosteluille, joiden avulla saat lisätietoa kasinoista, joilla et välttämättä vielä ole ehtinyt pelata, mutta jotka ovat tutustumisen arvoisia.

Luukku 19: Viimeiset päivät ennen joulua voi tutustua uusiin kasinoihin arvosteluiden kautta ja luukun 19 takaa löytyy Bethardin kasinoarvostelu.
Luukku 20: Kun vauhtiin päästiin luukun 19 takana, niin luukun 20 takaa löydät 777 casinon arvostelun
Luukku 21: Joulu se vain lähestyy ja luukun 21 takaa löydät Casino.com arvostelun
Luukku 22: Kaksi yötä jouluun ja luukun 22 takaa löydät 888 Casinon arvostelun.
Luukku 23: Päivää ennen jouluaattoa kannattaa tarkistaa kasinobonukset, ja ne löytyvät myös yhdeltä sivulta.
Luukku 24: Jouluaattona saat sitten siirtyä käyttämään hyödyksesi mahdollisia ilmaiskierroksia, jotka myös löytyvät kasinopeleja.fi sivuston omalta sivultaan. Hyvää joulua.

Jouluaatto ja joulupäivä

Kun sitten koko joulukuu ollaan hössötelty menemään ja tulemaan ja rahaa on käytetty enemmän kuin ehkä oli tarkoituskaan niin jouluaaton lahjojen avaamisen jälkeen on aika rauhoittua ja viimeistään joulupäivänä viettää aikaa rauhoittuen. Ja jos olet noudattanut edes suurin piirtein joulukalenterimme luukkuja, on sinulla mistä valita sille, mitä teet joulupäivänä. Olethan tutustunut joulukuun aikana useampaan uuteen nettikasinoon ja pelannut kenties sellaisiakin kasinopelejä, joita et aiemmin ollut pelannut.

Hyvää joulua!

Categories
Articles Misc

Mistä rahaa matkustamiseen?

Matkustaminen on kivaa, siitä ei pääse mihinkään. Tunnelma Helsinki-Vantaan lentokentällä on aika mahtava, kun matkalle lähtevät palloilevat tekemässä pikku ostoksia vielä ennen koneeseen nousemista ja lähdön tunnelma on käsinkosketeltava. Taas ollaan lähdössä kohti uusia seikkailuja ja ehkä jopa vallan uusia maita!

Mutta. Se kuuluisa mutta vaanii innokasta matkailijaa. Mistä rahaa matkustamiseen? Matkustaminen ei nimittäin ole halpaa ei vaikka nykyisin on tarjolla useita erilaisia keinoja säästää matkakuluissa, vaania alennuslippuja lennoille ja äkkilähtöjä pilkkahintaan. Enää ei tarvitse jonottaa matkatoimistoissa, vaan suurin osa matkoista ostetaan verkossa omatoimisesti.

Suomalaiset ovat innokasta matkailijakansaa ja matkabudjetit ovat kasvaneet viime vuosina tasaisesti. Nykyisin keskivertomatkailija sijoittaa rahaa matkustamiseen 1001-2000 €, mikä on aika sievoinen summa. Tämä siis sisältää kaikki matkakustannukset, lennot ja matkaan liittyvät varaukset. Vaan mistä rahaa matkustamiseen? Ja millaisella matkabudjetilla pääsee tarpeeksi pitkälle?

Säästä, lainaa, maksa osissa

Fiksut matkailijat tietysti säästävät rahaa matkustamiseen. Mutta suomalaiset ovat heikkoja säästämään, tai ovat ainakin olleet viime aikoina laiskoja pitämään jemmakassoja sukanvarsissa. Suomalaisten säästämisen aste on laskenut, mutta ne, jotka säästävät ovat toki saaneet mukavia potteja kokoon. Keskivertosuomalaisella huhutaan olevan yli 4 kuukauden palkkasumma jemmassa.

Keskivertopalkansaaja pääsisikin näillä säästöillä jo pitkälle! Noin 2000 – 2500 € palkalla se tietää noin 8000 – 10 000 € säästöjä. Tällaisen summan säästäminen ei toki käy ihan käden käänteessä, vaan se vaatii suunnittelua, jonkin verran tinkimistä ja systemaattisuutta. Noin kuudessa vuodessa 150 € kuukaudessa säästävä saa kokoon reilun 10 000 € kassan. Sillä rahalla pääsee toteuttamaan unelmamatkan poikineen! Mutta unelmalomaa joutuu tietenkin odottelemaan ja välillä saattaa tulla uskonpuute, kun rahaa matkustamiseen ei ole budjetin ulkopuolella.

Matkabudjettia voi jouduttaa hakemalla edullinen laina sopivalle summalle, jonka avulla voi päästä jo suunniteltua aikaisemmin matkaan. Jos rahaa matkustamiseen on jo säästössä, ei lainan tarvitse olla kovin suuri, jotta se jo jouduttaa lähtöä. Tai sillä voi täydentää uupuvaa budjettia, mikäli haluaakin muuttaa hotellivalinnat astetta paremmiksi tai valita suorat lennot useiden välilaskujen sijaan. Tarjoukset myös muuttuvat todella nopeasti, joten arvioitu hinta ei ehkä pidäkään enää paikkaansa, kun matkan varauksen aika tulee.

Lainalla tai muilla rahoitusratkaisuilla voi myös jakaa matkan kustannuksia useammille erille. Näin useamman tonnin matka ei kuormita yhden kuukauden budjettia tai syö koko säästöpottia kerralla. Kun matkan hinnan jakaa eriin, jää matkailijalle myös käyttörahaa vapaammin.

Näin tienaat rahaa matkustamiseen palkkatulojen ohella

Jos kuitenkaan pitkän tähtäimen säästäminen ei tunnu kiinnostavalta, se tuntuu liian hitaalta puuhalta tai ei yksinkertaisesti ole mistä rahaa säästellä enää enempää, voi yrittää tienata hiukan lisäansioita normaalien kuukausiansioiden ohella.

Moni tekee rahaa myymällä tarpeettomiksi käyneitä omistuksiaan. Vaikka kaapista ei löytyisi perhekalleuksia ja antiikkiesineitä, voi kirpputoreilla tai Tori.fi -tyyppisillä verkkokirppareilla myydä esimerkiksi vanhoja vaatteita tai huonekaluja, mistä rahaa voi kertyä ihan mukavasti. Kun hinta on kohdillaan ja määrää riittää, voi tehdä hyvän tilin käytännössä tekemättä juuri mitään.

Jos tutkimusten mukaan suomalaiset suuntaavat yleisimmin Etelä-Eurooppaan, ei matkakassan tarvitse välttämättä olla kovin suuri. Etelä-Euroopan maissa hintataso on yleensä kotimaata huomattavasti edullisempi ja keskivertosuomalainen voi matkustaa pienellä budjetilla.

Näin ollen fiksu kirpputorimyyjä voi tienata käyttökassan muutamassa viikossa. Sama pätee esimerkiksi Thaimaan matkoihin. Itse matka on kalliihko, mutta paikan päällä ei rahaa tarvita paljon.

Systemaattinen rahanansaitsija voi pyrkiä tarjoamaan työpanostaan muille. Jos on esimerkiksi hyvä kirjottamaan, voi tarjota omia tuotoksiaan julkaistavaksi blogeissa tai ihan perinteisissä lehdissä. Tai jos hallinnoi jo aktiivista blogia tai sometiliä, voi käyttää sitä mainostamiseen. Yhteistyö mainoskumppaneiden kanssa voi olla tuottoisaa.

Säästäminen, tienaaminen ja muu rahan kerääminen matkustelua varten kannattaa aloittaa kuitenkin budjetista. Päämäärätön säästäminen ei motivoi eikä toisaalta tiedä, kuinka paljon rahaa matkustamiseen lopulta tarvitaan. Toinen avaintekijä motivaation hakemikseen on deadline: milloin kone lähtee. Se toimii vauhdittajana, kun pyrkii keksimään mistä rahaa haalii kokoon ennen kuin unelmien matka starttaa!

Categories
Blogs FREE! Blog

Näin kasinopelaaminen on muuttunut

Jokainen varmasti arvostaa klassista kasinopelaamista kivijalkakasinolla, ja laittaa mielellään paremmat vaatteet päälle, nauttii kasinon antimista ja jännityksestä, jonka tuo tieto siitä, että kasinolla voi tapahtua lähes mitä vain. Tästä tunnelmasta pääsee yhä nauttimaan perinteisillä kasinoilla, mutta nykyisin pelaajalla on muitakin mahdollisuuksia päästä kasinotunnelmaan – puhumattakaan nykykasinoiden valtavista pelivalikoimista.

Pelit ovat automatisoituneet

Suurimpia vallankumouksia kasinoalalla lienevät yksikätisen rosvon keksiminen sekä internet. Automatisoidut pelit muuttivat kasinoita, ja toivat erillisiä, täysin hedelmäpeleille omistettuja Arcade-peliluolia. Yksikätinen rosvo kehittyi nopeasti 1900-luvun teknologisen pikajuoksun ansiosta nykyiseen, digitaaliseen muotoonsa.

Kolikkopelien lisäksi myös pöytäpelit ovat saaneet kokea automatisaation voiman. Niistä ei koskaan kehitetty menestyviä, mekaanisia versioita, mutta digitaalisella aikakaudella myös pöytäpeleistä on onnistuttu tekemään digitaalisia versioita, joissa pelaaja pelaa kasinoa vastaan satunnaislukugeneraattorin avulla.

Vuorovaikutus on palannut

Vaikka pelien suhteen on menty digitaalisempaan suuntaan, on yhä enemmän vuorovaikutusta tarjolla. Internetissä on vilkas keskustelukulttuuri, mikä ei ole jäänyt kasinoilta huomaamatta. Vuorovaikutus on ollut lähes alusta asti sidottu pelialaan, ja modernin teknologian keinoin se on onnistuttu liittämään myös rahapeleihin. Alun perin seurapeleinä pelatut pelit ovat palanneet alkulähteilleen livekasinoiden myötä.

Livekasinot alkoivat yleistyä räjähdysmäisesti suoratoiston laadun ja suosion kasvaessa. Usein livepelit lähetetään suorana luksuskasinoilta, mikä tuo niihin vielä enemmän autenttista kasinotunnelmaa. Pelaajat voivat kommunikoida sekä keskenään että jakajan kanssa.

Lisäksi kasinoilla voi olla turnauksia, joissa kilpaillaan toisia pelaajia vastaan. Niitä voidaan järjestää jopa kolikkopelien ystäville, ja kolikkopeliturnaukset voivatkin olla ennestään tuttuja joillekin pelaajille kivijalkakasinoilta. Livepeleissä ei yleensä ole erillisiä turnauksia.

Valinnanvaraa on entistä enemmän

Perinteiset kasinopelit, kuten ruletti, pokeri, blackjack ja kolikkopelit ovat antaneet tilaa harvinaisemmillekin peleille. Suuret kivijalkakasinot ovat aina pystyneet tarjoamaan paremman pelivalikoiman, mutta nykyisin pelaaja pääsee kotoaan käsin pelaamaan baccaratia, punto blancoa, Dragon Tigeria, Omaha Hold ’emiä ja jopa vedonlyönti on löytänyt tiensä kasinoille.
Erilaisia pöytäpelejä löytyy nettikasinoilta sekä automatisoituina versioina että liveversioina. Esimerkiksi Redbet tarjoaa lähes 50 erilaista livepeliä aina Immersive-ruletista Caribbean Stud pokeriin. Useat kasinot tarjoavat myös oman pokeriosionsa, jossa pelataan ladatun ohjelmiston avulla ja voidaan ottaa osaa turnauksiin.

Myös kolikkopelien parissa valinnanvaraa on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Monet kivijalkakasinoiden klassikoista on muutettu internetiin sopivaan muotoon, mutta uusia pelejä ilmestyy jatkuvasti. Suurimmilla kasinoilla on satojen kolikkopelien valikoimat, joista voi etsiä esimerkiksi pelejä kelojen määrän, teeman, toimintaperiaatteen ja toteutuksen perusteella.

Pelata voi missä vain, milloin vain

Mobiililaitteet ovat mullistaneet elämää monilla tavoin, ja ne ovat luonnollisesti vaikuttaneet myös kasinopelaamiseen. Mobiilikasinot ovat yleistyneet, ja lisäksi suurin osa tavallisistakin nettikasinoista toimii myös mobiilissa. Useilla kasinoilla on myös erillinen sovellus, jonka avulla pelaaminen on helpompaa. Pelit ovat siis saatavilla kaiken aikaa, mikä on myös vaikuttanut pelikehittäjien tapaan suunnitella pelejä. Nopeita, pienelle näytölle sopivia ja helppokäyttöisiä pelejä valmistetaan paljon.

Kasinopelaaminen on jatkuvassa muutoksessa

Kivijalkakasinot eivät ole menettäneet rooliaan. Niitä ihannoidaan yhä pop-kulttuurissa, eivätkä internetin kokemukset ole korvanneet täysin oikeassa elämässä tapahtuvia kokemuksia. Kasinot ovat vain saaneet rinnalleen kilpailijoita, jotka tuovat rahapelit myös niiden pelaajien ulottuville, jotka eivät pääse kivijalkakasinolle.
Kasinopelaaminen on kansainvälisten markkinoiden ja internetin ansiosta suositumpaa kuin koskaan, ja alalla tapahtuu jatkuvaa kehitystä. Voisi jopa sanoa, että kasinot pystyvät nykyisin tarjoamaan jokaiseen makuun jotakin. Mobiililaitteet ovat uusin lisäys, mutta varmasti pian päästään näkemään lisää jännittäviä muutoksia pelaamiseen ja uutuuksia pelien saralla.

Categories
Articles Misc

Suomen ja Ruotsin suosituimpia pelejä: Keno, tulokset ratkaisevat

Keno-peli lyhyesti: Keno numerot, arvonta ja tulokset

Keno on peli jossa on Suomessa yhteensä 70 numeroa väliltä 1 – 70. Keno numerot arvotaan samalla tavalla kuin lotossa. Eli 70 numeroa on kirjoitettu palloihin, jotka sitten arvonnassa pompsahtavat koneesta ulos. Keno arvonnassa arvotaan Suomessa aina 20 numeroa.

Ennen arvontaa pelaajan voi valita yhdelle kenoriville numeroista 2 – 10. Näistä käytetään nimitystä Kenotaso, ja eri kenotasoilla on erilaiset voittokertoimet. Jos valitset Keno-rivillesi kaksi numeroa pelaat Keno 2:sta, jos valitse 5 niin pelaat Keno 5:sta ja niin edelleen aina Keno 10:iin asti, jossa päävoitto minimipanoksella on 100.000 € ja maksimipanoksella (10€) 2 miljoonaa euroa. Lisämaksusta voi pelata myös KunkkuKertoimia, jolla voi tuplata mahdolliset voitot.

Keno tulokset arvotaan Suomessa kolmesti päivässä, ja tulokset voi tarkistaa seuraavasti:

  • päiväarvonnassa viralliset tulokset julkaistaan veikkauksen sivuilla
  • Ilta-arvonta näkyy televisiosta Nelonen-kanavalta joka päivä klo 20:58
  • Myöhäisilta-arvonnan tulokset julkaistaan veikkauksen sivuilla, ja ne löytyvät myös Teksti-TV:stä jonne päivittyvät kaikki muutkin tulokset

Googlesta löytyy myös kätevästi sivustoja jotka listaavat Keno-tuloksia. Esimerkiksi täältä sivustolta löytyi erittäin nopeasti päivittyvät Keno tulokset.

Keno on erittäin suosittu peli
Tiesitkö että Keno ei ole pelkästään yksi Suomen pelatuimmista rahapeleistä? Sitä nimittäin pelataan Ruotsissa melkoisen paljon. Muissa Skandinavian maissa kuten Norjassa ja Tanskassa sitä pelataan hieman vähemmän.

FAKTA: Keno on Veikkauksen toiseksi suosituin rahapeli vuonna 2017. Se tuotti Veikkaukselle tulosta 338.5 miljoonaa euroa, kun perinteinen Loton tulos oli 344.8 miljoonaa tuottoa.

Tämä fakta varmasti lyö ällikällä monia meistä, sillä Keno on suhteellisen tuore peli verrattuna esimerkiksi Lottoon jonka ensimmäinen arvonta oli Suomessa oli tammikuussa 1971. Keno tuli nykyisessä muodossaan Veikkaukselle vasta vuonna 2002, ja on sen jälkeen saanut yllättävän suuren pelaajakunnan. Jos Kenon suosion kasvu jatkuu, se saattaa kasvaa jopa perinteisen Loton ohi Suomen suosituimmaksi rahapeliksi.

Lottoa pelaa viikoittain noin 40% suomalaisista ja silloin tällöin 70%, joten Kenon pelaajamäärät täytyy olla melko samaa luokkaa kuin Loton.

Ruotsi on myös Keno-kansaa

Kun tarkastellaan rahapelien tuottoa, niin Ruotsissa Keno on valtion monopoli Svenska Spelin neljänneksi pelatuin rahapeli 550 miljoonan kruunun tuloksella eli tuotolla. Kenoa edellä ovat Triss-raaputusarpa (1.634 miljardia kruunua), Lotto (1.445 miljardia kruunua) ja Pitkäveto (837 miljoonaa kruunua).

Ruotsissa Kenoa on pelattu jo vuodesta 1990 asti eli reilu kymmenen vuotta pidempään kuin Suomessa. Suomessa Keno kuitenkin tuottaa lähes 6 kertaa enemmän rahaa Veikkauksen kassaan. Iso syy miksi Suomalaiset pelaavat Kenoa paljon enemmän kuin Ruotsalaiset on todennäköisimmin siinä, että Suomessa Keno-arvontoja on päivässä kolme kappaletta: päivä-, ilta- ja myöhäisilta-arvonta. Ruotsissa Keno tulokset arvotaan vain kerran päivässä.

Norjassa notkahdus Kenon suosiossa

Norjassa Kenoa on pelattu vasta vuodesta 2007 alkaen. Norjan valtion monopolin Norsk Tipping:in 2017 vuosiraportista ei löytynyt erittelyä Kenon rahallisesta tuloksesta valtiolle, joten epäilemme, että se ei ole aivan kärkikahinoissa Norjassa. Alhainen suosio on todennäköisesti myös syy sille että Kenon TV-lähetykset lopetettiin Norjassa tammikuussa 2011. Kuten Ruotsissa, myös Norjassa Keno numerot arvotaan ja Keno-kuponkia pääsee tarkastamaan vain kerran päivässä.

Tanskan valtion Danske Spil ei myöskään eritellyt Kenoa tulosraporteissaan, joten emme osaa sanoa Kenon suosiosta kovin paljoa Tanskan osalta.

Loppukevennys – Muista tarkistaa Keno tulokset

Suomessa nimittäin on käynyt niinkin hullusti Ylen:n mukaan, että joltain on jäänyt Keno-tulokset tarkistamatta, ja häneltä on jäänyt 200.000 euron voitto lunastamatta. Veikkauksella voittojen lunastaminen pitää tehdä vuoden sisällä, ja joka vuonna lunastamattomia voittoja on jopa kymmenen miljoonan euron edestä.

Muista siis tarkistaa aina kuponkisi!

Categories
Concerts Music

Within Temptation in Metro Areena, Espoo 20.10.2018

Setlist:

Raise Your Banner
The Reckoning
Endless War
In The Middle Of The Night
Stand My Ground
All I Need
Supernova
Shot In The Dark
The Promise
Faster
Mercy Mirror
Paradise
The Heart Of Everything
Forgiven
Mother Earth
———-
What Have You Done
Stairway To The Skies



Categories
Articles Misc

Ovatko virtuaalikasinot tulleet jäädäkseen?

Uusia nettikasinoita tulee markkinoille jatkuvalla syötöllä, hyvänä todisteena tästä toimii Casinoproffan casinot netissä listaus, johon on koottu kaikki hyvät netticasinot juuri nyt.

Pelaaminen nettikasinoilla on tullut suosituksi monesta syystä: nettikasinolla pelaaminen säästää aikaa, sillä voit pelata missä ja milloin vain; säästät rahaa, sillä nettikasinoiden panokset ovat kivijalkakasinoita pienemmät ja nettikasinoilla ei tarvitse huolehtia ruuhkasta tai liian täysistä pöydistä.

Nettikasinoilla on kuitenkin yksi miinuspuoli, nimittäin vaikka nettikasinot olisivat kuinka todentuntuisia, jää siitä puuttumaan kasinolla kävelemisen hauskuus, kasinon hajut ja toisiin ihmisiin tutustuminen. Toisin sanoen, nettikasinolla pelaaminen voi olla yksinäistä ja monotoonista.

Virtuaalitodellisuus on kuitenkin ratkaisu, joka saattaisi tuoda myös nettikasinopelaamiseen lisää todellisen kasinon elementtejä. Virtuaalitodellisuus tarkoittaa toisin sanoen tietokoneen avulla luotua keinotekoista ympäristöä. Virtuaalitodellisuudessa otetaan huomioon näkö- ja kuuloaistin lisäksi myös haju-, tunto- ja tasapainoaistit, mitkä tekevät virtuaalitodellisuudesta realistisemman.

Virtuaalitodellisuus on kehittynyt vuosien varrella hyvin korkealle ja laadukkaalle tasolle. Nykyajan teknologian avulla pystytäänkin luomaan jo hyvin realistisen tuntuisia ympäristöjä.

SlotsMillion on ensimmäinen virtuaalitodellisuutta testannut nettikasino, joka on saanut hyviä arvosanoja pelaajien keskuudessa.SlotsMillion avasi virtuaalikasinon lokakuussa 2015 ja kasino uskoo, että virtuaalitodellisuus tulee olemaan nouseva trendi kasinoalalla.

VR-kasinot jakavat mielipiteitä

Vaikka VR-kasinoilla on suuri potentiaali, moni kasinoalalla toimiva ammattilainen on hyvin skeptinen virtuaalikasinoiden yleistymiseen liittyen. Tähän ovat syynä ammattilaisten mukaan esimerkiksi se, että monet pelaajat ovat yksinkertaisesti epävarmoja virtuaalikasinolla pelaamisen suhteen. Lisäksi sanotaan, että virtuaalikasinot häiritsevät itse pelaamista, vieden pelaajien keskittymisen pelin itsensä sijaan ympärillä tapahtuviin asioihin.

Toiset kuitenkin uskovat virtuaalikasinoiden yleistyvät nopeaa tahtia seuraavien vuosien kuluessa. Virtuaalikasinot tekevät nettikasinoilla pelaamisesta todentuntuisempaa, kun pelaaja voi “kävellä” kasinolla, haistaa kasinon hajuja ja tuntea kasinon ilmapiirin. VR -kasinoiden uskotaan ammattilaisten mukaan olevan houkuttelevampia milleniaaleille. Lisäksi virtuaalikasinot saattavat ammattilaisten mukaan olla ratkaisu uhkapeliriippuvuuteen.

Virtuaalikasinoissa tulee myös vastaan haasteita

Virtuaalikasinot ovat vielä suhteellisen uusi aihe kasinomarkkinoilla. Tällä hetkellä SlotsMillion, 888 Casino ja muutama muu ovat aloittaneet virtuaalitodellisuuden tarjoamisen.

Virtuaalikasinon kehittäminen ja tarjoaminen vaatii suuria investointeja niin kasinon kuin pelaajienkin kannalta, minkä takia moni rahapeliyhtiö ei ole vielä lähtenyt mukaan virtuaalimaailmaan. Esimerkiksi Oculus Rift -virtuaalilasit maksavat noin 700 euroa kappaleelta, eivätkä monet harrastelijapelaajat ole valmiita investoimaan näin paljon rahaa pelkästään virtuaalilaseihin. VR-kasinoiden käyttäjämäärä on siis vielä toistaiseksi suhteellisen alhainen, joten siitä ei ole vielä kovaa rahallista hyötyä kasinolle itselleen.

Jopa SlotsMillionin Alexandre Tomic sanoo, että virtuaalikasinoissa on jonkin verran haasteita. Hän sanoo, että pitäisi odottaa noin pari, kolme vuotta, ennen kuin virtuaalikasinoiden suosio lähtee kasvuun. Hän kertoo myös, että teknologinen kehitys tuo mukanaan haasteita: pelejä ja virtuaalikasinoa pitää kehittää jatkuvasti ja pitää huoli siitä, että kasino on jatkuvasti teknologian aallonharjalla.

VR -slotteja on tarjolla muutamia kymmeniä

Tällä hetkellä SlotsMillion tarjoaa virtuaalikasinon pelaajille noin 40 kappaletta erilaisia kasinopelejä. Kaikki kasinopelit ovat kolikkopelejä ja niitä valmistavat tutut nimet, kuten NetEnt, Quickspin, NextGen, ELK Studios, Play’n GO ja Thinderkick. Pelattavissa on siis tuttuja pelejä, kuten klassinen Starburst ja Gonzo’s Quest. SlotsMillion antaa mahdollisuuden pelata pelejä joko laseilla tai ilman – ilman laseja pelattaessa pelaajat kokevat kasinon 3D:nä.

Peleihin on lisätty paljon hienoja animaatiota ja 3D-ominaisuuksia. Esimerkiksi Starburstissa kuviot hyppäävät pelin voittolinjalta ja muuttuvat eläviksi kuvioiksi. Virtuaalikasinolla pelaaminen on siis takuulla mielenkiintoisempaa ja hauskempaa kuin perinteisellä nettikasinolla.

Tuttujen kolikkopelien, kuten Starburstin, Joker Pron ja Jack and the Beanstalkin lisäksi virtuaalikasinopelien fanit pääsevät pelaamaan tietyillä kasinoilla myös blackjackia ja rulettia.

Virtuaalipelien oletetaan myös kasvattavan suosiotaan etenkin esports -pelaajien keskuudessa.

Yhteenveto

Virtuaalikasinot ovat mielenkiintoinen konsepti. Virtuaalitodellisuus tuo pelaamiseen viihtyisyyttä, todentuntuisuutta, sosiaalisen aspektin ja kasinon tuntua. Virtuaalikasinot mahdollistavat kasinolla kävelemisen, maisemien ihastelun ja kasinoiden äänien kuulemisen. Nettikasinolla pelaamisesta tulee näin todentuntuista ja jännittävää.

Nettikasinoilla on kuitenkin vielä toistaiseksi suhteellisen suuri kynnys lähteä mukaan virtuaalikasinoiden maailmaan, sillä VR-kasinon avaaminen ja teknologian kehittäminen vaatii suurta investointia kasinon osalta. Myös pelaajat ovat usein vielä suhteellisen epävarmoja VR-kasinoiden suhteen, eikä VR-kasinoiden suosio ole vielä nousukiidossa.

Muutaman vuoden aikana ammattilaiset odottavat kuitenkin VR-kasinoiden saavan tuulta siipiensä alle. Iso-Britannian oletetaan olevan kärjessä ja johtavan virtuaalikasinoiden yleistymistä pikkuhiljaa.

Categories
Articles Misc

Helenius vs.Teper heavyweight title match today

Heavyweight boxer Robert “Nordic Nightmare” Helenius is set to take on Germany’s Erkan Teper in an IBF title fight on September 29th in Waldenbuch, Germany. The odds predict a tough away match for Helenius.

“Although I’ve boxed in Germany for six years, I’ve never been to Waldenbuch. Yes it’s an away match but I don’t think that that will affect me,” says Robert Helenius. “I’ve been wanting to fight Teper for a long time now. This fight will make anything possible for me. After I win I’ll be in line for those really big fights!”

Doping, ranking & old men

Erkan Teper is ranked 28th in the world according to BoxRec and 7th on the International Boxing Federation list. Helenius can be found in place 48 in the BoxRec ranking.

“When Robert wins he should go to at least 7th place on IBF ranking list but it’s all up to those old men at IBF to decide so nothing is written in stone. But it should be a significant step up on all lists,” says Helenius’s manager Markus Sundman.


Erkan Teper was caught for doping in 2015, a fact the Helenius team is fully aware of.

“We can’t get any guarantees before the fight but they will do tests directly afterwards, since it’s a title fight,” Markus Sundman adds.

A tough fight – according to the odds

The odds predict that the fight will be a tough one for Helenius. Erkan Teper is the favourite for the home fight in Germany.

“Teper beat me in the Bundesliga as an amateur. On the other hand, I’ve sparred with him many times and knocked him down with a body punch,” says Robert Helenius.

“Robert needs to think tactically during the fight. In fact, Teper is so good that Robert needs to be both tactical and technical to beat Teper in Waldenbuch,” says Helenius’s coach Johan Lindström.

Categories
Articles Misc

Netin parhaat kasinopelit

Oletko uusi nettipelien maailmassa? Ei hätää, sillä olet oikeassa paikassa! On ymmärrettävää, että nettikasinoiden maailma on ensikertalaiselle hämmentävä kokemus, Nykyään nettikasinoita on niin monia, että ensi kertaa pelaavan voi olla todella hankala tietää, mistä sitä oikein aloittaisi. Nimittäin netistä löytyy tarjontaa aivan jokaiseen makuun, olitpa sitten ensikertalainen tai jo kokenut konkari, uusia kokemuksia kaipaava vai klassikopelien ystävä. Nettikasinoilla tarjontaa riitää joka pekan makuun, ja siksi listasimme tähän myös muutaman ohjenuoran ja vinkki vitosen joilla pääset helposti alkuun. Sillä ennen kuin pelaat, on muutama asia hyvä pitää mielessä pelipaikkaa valitessa. Ja kun onnistut valinnassasi, on pelaaminen sekä helpompaa, että turvallisempaa!

Muista nämä, ennen kuin pelaat
Nettikasinon kaikista tärkein ominaisuus on tietenkin turvallisuus ja luotettavuus – rahojaan ei kannata laittaa palveluun, joka ei takaa käyttäjälleen sataprosenttisesti turvallista menetelmää. Tänä päivänä onneksi tietotekniikka on niin edistynyttä, että rahansa voi hyvin mielin tallettaa nettikasinon pariin, sillä ne käyttävät modernia tekniikkaa. Useat nykyaikaiset nettikasinot tarjoavat käyttäjilleen mahdollisuuden tallettaa pelirahat yleisimmillä Suomalaisilla pankki- sekä luottokorteilla, joskin rahan siirtäminen tapahtuu joskus muutamien päivien viiveellä. Pelirahan siirtäminen onkin suhteellisen vaivatonta, mutta voittojen lunastuksessa kannattaa olla tarkkana. Vaivattomin (ja halvin) tapa varmistaa voittojen lunastus on tarkistaa, että nettikasino, jonka palveluja käytät, on rekisteröity ETA- alueelle, eli Euroopan Talousalueelle. Nettikasinot, jotka ovat rekisteröineet pelilisenssinsä ETA- alueelle maksavat Suomalaisille pelaajilleen voitot verovapaasti – ja kukapa haluaisi voittorahoistaan veroja maksaa?

Tarkista myös, että nettikasino tarjoaa pelaajilleen Suomenkielistä asiakaspalvelua. Onneksi tämä ei ole lainkaan harvinaista: Suomalaisille räätälöityjä nettikasinoita on yhä enemmän. Mutta se on silti seikka, josta kannattaa pitää huolta, sillä jos tarvetta asiakastukeen on, sitä on hyvä saada äidinkielellään.

Parhaat nettikasinopelit
Monet luulevat, että kaikista nettikasinosta löytää samat puhkikulutetut pelit. Asia ei voisikaan olla enemmän toisin: netin kasinotarjonta on todella kovaa ja monipuolista, eikä vaihtoehtoja puutu yhtään. Olipa mieleesi sitten hedelmäpelit, ruletit tai vaikkapa bingo: netistä löydät makusi mukaisen vaihtoehdon. Esimerkiksi fi.ovocasino.com tarjoaa pelaajilleen valtavan valikoiman kaiken maailman pelejä, uutuuksista klassikoihin. Ensi kertaa pelaavalle on myös tarjolla huikeita aloitusbonuksia, jotka kannattaa toden totta lunastaa. Suosituimpia pelejä ovat erilaiset kolikkopelit, joita pääsee pelaamaan kasinoilla myös ilmaiseksi talletusbonusten ja ilmaiskierrosten avulla. Kolikkopeleistä löytyy teemoja jokaiseen makuun: on seikkailuhenkistä, sarjkuvateemaa ja historiasta vaikutteita ottaneita pelejä. Klassikoksi luettavat hedelmäpelit sekä uudemmat versiot kuten Gonzo’s Quest tai Stardust ovat koko kansan suosikkeja.

Ruletteja löytyy myös netistä! Perinteisen kivijalkakasinon kulmakivipeli toimii myös mobiililla sekä netissä. Aitoa pelitunnelmaa tarjoava ruletti on yksi eniten pelatuista peleistä, sillä se on helppokäyttöinen ja jännittävä pelikokemus. Ruletti on maailmanlaajuisesti tunnettu perinteinen uhkapeli, joka löytyy jokaiselta kunnon kasinolta. Ei ole siis ihme, että yksi kaikkien aikojen suosituimmista peleistä on siirtynyt nettikasinoille! Samaa voisi sanoa BlackJackista: sen tietää kaikki, vaikka ei olisi ikinä mistään muista peleistä kuullutkaan. Taitoa ja taktikointia vaativa BlackJack on varmasti yksi kuuluisimmista peleistä. Vaikka perinteinen kasinoissa pelattava BlackJack on säännöiltään sama kaikkialla, netistä löydät kaiken maailman muunnelmia. BlackJackin pelaamisen voi oppia kuka tahansa, ja netistä löytyy siihen ohjeita pilvin pimein: tämä peli nimittäin vaatii strategiaa sekä pelisilmää. Onneksi säännöt ja strategiat löydät helposti netistä etsimällä, joten pelatessa voit ikäänkuin luntata!

Internetkasinoden maailmasta löydät kaikki tutut ja turvalliset sekä uudet ja jännittävät pelit. Olipa makusi sitten minkälainen tahansa, voit luottaa siihen, että netin yltäkylläisestä tarjonnasta löydät juuri sinulle sopivia vaihtoehtoja. Kannattaa myös tarkistaa, että valitsemasi nettikasino toimii EU:n alueella, sillä näin varmistat, että voitto maksetaan tilillesi verovapaana. Kun mahdollisuuksia on näin paljon ja riskejä niin vähän, kannattaa ottaa hyöty irti. Etsi siis käsiisi makusi mukainen nettikasino ja ota hyöty bonuksista! Tästä ei pelaaminen helpommaksi muutu.

Categories
Articles Misc

Jännittävää tekemistä pimeneviin syysiltoihin

Pitkä, kuuma kesä on päättymässä. Osan mielestä näin ei saisi vieläkään käydä, osa taas takuulla toteaa helpottuneena, että “vihdoin!”. Oli mielipide kesän päättymisestä mikä tahansa, yksi on varmaa: syksy saapuu. Säätiedotukset ovat lupailleet todella lämmintä ja kuivaa syyssäätä, mutta siitä huolimatta yhä useampi tekee jo Ikeassa kynttiläostoksia.

Mekin kävimme siellä viime viikonloppuna – Ikeassa siis. Mukaan lähti (liian) paljon erilaisia tuoksukynttilöitä, tuikkuja, kynttilänjalkoja ja tarjottimia. Emme siis lähteneet alunperin kaupoille kynttilöiden, vaan ihan muun takia, mutta niin ne vain siniset kassit täyttyivät kassalla erivärisistä kynttilöistä. Eikä siinä mitään, kyllähän niille jo tarvetta iltaisin rupeaa olemaan.

Tunnelmallinen syysilta, onko mitään sen parempaa? Makoilla villasukat jalassa sohvalla, pimeässä, kynttilöiden ympäröimänä. Ulkona tuulee ja ehkä sataa hieman, telkkarissa pyörivät alkuillan laatusarjat, kuten Kauniit ja Rohkeat. Monettako kertaa Ridge ja Brooke menevät tänä syksynä naimisiin, vai onko Brookella tällä kertaa kainalossa Dollari-Bill? Tästähän voisi jopa järjestää vedonlyönnin, panoksia otetaan vastaan, anyone?

Jos eivät panokset tähän peliin kiinnosta niinkään, on meillä ehdottaa ihan muuta tekemistä – kasinopelien parissa tosin. Mikä sen parempaa viihdettä pimenevässä syysillassa, kuin nettikasinot ja siellä etenkin ilahduttavan yksinkertainen, mutta sitäkin hauskempi peli, ruletti?

Rulettirulla pyörii, syksylläkin

Niin, mistä me oikein saimme rahat kaikkiin niihin kynttilöihin? Arvaat oikein, nettikasinolta! Muut talouteemme hankitut ostokset, kuten huonekalut ja matot, maksoimme toki aivan tavallisesta budjetista, palkkarahalla, mutta pienen ekstrashoppailun mahdollisti nimenomaan nettikasino ja tarkemmin sanottuna ruletti.

Ruletti on aivan loistava harrastus. Sen säännöt ovat todella helpot ja nettikasinoilta löytyy runsaasti eri versioita. Perusperiaate kaikissa rulettipeleissä on toki sama: pelaajat asettavat panoksensa ja pelinhoitaja laittaa rulettikuulan pyörimään rulettipyörälle, päinvastaiseen suuntaan pyörän pyörimistä vasten. Sitten vain odotetaan, mille sektorille kuula pysähtyy ja voittaja korjaa parhaimmillaan sievoisen summan rahaa.

Ruletti on yksi pelatuimmista netin kasinopeleistä. Suurin syy sen suosiolle piilee varmasti osittain sen pitkällä iällä: ensimmäiset viitteet tästä mainiosta pelistä ovat jo 1600-luvulta. Pelin kehitti tuolloin ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal. Vuosisatojen saatossa peli on kokenut joitakin muutoksia, mutta pääperiaate siinä on silti tosiaan pysynyt samana. Tämä koskee tietysti myös nettikasinoita.

Online ruletti on käytännössä aivan samanlainen peli, kuin kivijalkakasinolla pelatessakin. Erotuksena tässä vain on se, että rulettia pelatakseen ei tarvitse siirtyä itse yhtään minnekään, vaan pelaamaan päästään missä tahansa, milloin tahansa. Tämä pätee erityisesti silloin, kun rulettia pelataan mobiililaitteilla.

Online rulettia voi pelata myös livenä

Nettirulettia voidaan pelata kahdella eri tavalla. Nettikasinot sisältävät tavallisesti sekä perinteisiä pöytäpelejä, että live kasinon pelejä. Perinteisellä puolella peli on ehkä hieman tylsempää, kuin livepuolella, sillä siinä pelataan tavallaan konetta vastaan.

Live kasinolla nettiruletti pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Siellä pelissä nähdään aivan oikea pelinjakaja, plus muidenkin pelaajien kanssa on mahdollista keskustella. Miten tämä sitten on mahdollista, jos pelaaja itse on kuitenkin joko tietokoneella, puhelimella tai tabletilla? Pelinhoitajaa ja rulettipyörää kuvataan erillisestä studiosta, josta kuva lähetetään pelaajien laitteille. Videokuva on useimmiten HD-laatua ja kuvakulmia saattaa olla useitakin.

Pelinhoitajan ja muiden pelaajien kanssa on useimmissa peliversioissa täysin mahdollista keskustella. Tämä tapahtuu erillisen chat-toiminnon kautta. Vielä toistaiseksi siis toisten pelaajien seurasta ei päästä nauttimaan esimerkiksi ääniyhteyden kautta, mutta uskoisimme, että ennemmin tai myöhemmin myös aitoa keskustelua on mahdollista käydä kuulokkeiden ja mikrofonin avustuksella.

Pelaaminen tuo jännitystä mihin tahansa

Online ruletin säännöt ovat siis todella yksinkertaiset. Homma toimii lyhykäisyydessään niin, että pelaajat asettavat panoksensa pelipöytään. Pöydässä on tismalleen samat numerot, kuin rulettipyörässä. Pelaajat asettavat panoksia mieleisensä määrän ja tekevät tämän joko numerolle, värille tai erilaisten numeroiden yhdistelmille. Tyyli on vapaa.

Kun panokset on asetettu, käynnistetään varsinainen peli. Pelinhoitaja laittaa kuulan pyörimään rulettipyörälle ja sitten on tosiaan vain aika odottaa. Tämä on ihan mielettömän helppoa ja usein myös rauhoittavaa – jännitysmomentista huolimatta.

Koska pelissä ei varsinaisesti tarvita minkäänlaisia taitoja, soveltuu se mielestämme aivan erinomaisesti juuri pimenevien syysiltojen viihteeksi. Jos onni on mukana, rahaa voi voittaa oikeasti aika hillittömiäkin määriä – riippuen toki panostuksista ja yksittäisen pelin säännöistä.

Online ruletissa ehdottomasti parasta on se, että pelaamaan päästään missä tahansa ja ihan milloin tahansa. Ainoat asiat, mitä pelaaja käytännössä tarvitsee, ovat toimiva nettiyhteys, hieman pelirahaa ja toki itselleen mieluisa nettikasino. Tämän jälkeen vain etsitään joko perinteinen pöytäpeli tai livekasinopeli ja lähdetään asettamaan panoksia. Kaiken tämän voi tehdä villasukat jalassa oman kodin rauhassa, tai vaikkapa ruuhkabussissa kotimatkalla.

Sopiva nettiruletti löytyy kokeilemalla

Itselleen paras online ruletti löytyy parhaiten testaamalla eri versioita. Kuten jo tässä artikkelissa mainittiin, löytyy pelistä tätä nykyä todella monia eri variaatioita. Perusperiaate pysyy kaikissa samana, mutta pieniä eroavaisuuksia löytyy. Jos itse ei ole aikaa käydä testailemaan sen suuremmin erilaisia nettikasinoita ja niiden sisältämiä nettiruletteja, ei hätää. Apuun saapuvat erilaiset kasinoista kertovat sivustot! Arvokasta lisätietoa erilaisista kasinoiden rulettipeleistä löytyy esimerkiksi osoitteesta https://parhaatuudetkasinot.com/

Eurooppalainen vai amerikkalainen ruletti?

Periaatteessa amerikkalaisessa ja eurooppalaisessa ruletissa ei ole muita suurempia eroja, kuin niiden sisältämät numerot. Amerikkalaisesta ruletista löydetään kaksi nollaa, kun taas eurooppalaisessa ruletissa nollia on yksi. Yhden nollan sisältävä eurooppalainen peliversio on pelaajan näkökulmasta kannattavampi. Nettiruletti onkin useimmiten juuri eurooppalaista.

Lopuksi

Pimenevät syysillat ovat siis vääjäämättä edessämme. Niitä seuraa vielä pidempi ja pimeämpi talvi. Onneksi netistä löytyy tänä päivänä runsaasti erilaista viihdykettä. Nettiruletti on loistava ajanviete, joka voi parhaimmillaan palkita harrastajansa suurilla voitoilla. Niiden turvin on hyvä poiketa vaikkapa siellä Ikeassa, hakemassa lisää kynttilöitä tunnelmallisia iltoja varten.

Categories
Articles Misc

How to find the best online casinos in Finland

Nowadays there are many different kind of online casinos on the market. Majority of them are of course targeted to wider audience and can be found in English. However, when you’re lucky, you can find an online casino also in your native language. In that sense we Finns are often very lucky. But what if you want to play in an online casino, which is targeted to the Finnish market and you are not a fluent Finnish speaker? Typically, when typing in “online casino”, search engines are offering you only something from the UK markets, or casinos that are targeted to the entire world.

Sometimes it is best to choose those online casinos, that are targeted to quite niche markets. For us Finns this comes naturally, since we are using Finnish to look for the best possible casinos. The secret to finding smaller, but still interesting online casinos in Finland, is to start using Finnish keywords, such as “nettikasino”, “tervetulobonus” and “ilmaiskierrokset”. We will explain the meanings of these words later on in this article, so keep on reading!

Indeed, we are here to help. This article will introduce you guys to the most important keywords that you should use when looking for the best online casinos on the market. Let’s start digging into this by introducing some of the key elements you should be considering, when deciding what kind of casino to choose.

Things to consider

First of all it’s important to understand, that not all online casinos offer similar things. Some casinos are focusing on sportsbooks, others are concentrating on traditional casino games. These include slots, table games, video poker and quite often also live casino games. Some casinos offer also games like keno, bingo and lotto, but not all of them.

When you are choosing the best casino for you, it is important to figure out, what exactly is it that you want from a casino. Is it a great sportsbook or are you more interested in slots or table games? Or are scratch cards the thing you are most passionate about? Once you have decided what you want from your online casino, you should also think about the possible bonuses.

Are you interested in bonuses that many online casinos are offering to their new (and already existing) customers? And if so, what is your preference? Do you wish to get free spins or deposit bonuses, or both? How about cashbacks, are you interested in getting them as well? These are all important things to consider, since these determine the keywords that you should be using when finding a casino for yourself.

Crucial keywords and their meanings

Let’s say that you want to find an online casino, that is targeted for the Finnish market. Now you know, that you mainly want to play slots, maybe occasionally something else as well, but the main focus is now on the slots. OK. Then you also want to get some nice and juicy bonuses from the casino. You believe the best deal for you, as an enthusiastic slot player, would be an offer which includes both free spins and deposit bonus. Here we go!

How to search an online casino

An online casino in Finnish can be written in a few different ways. You can try these keywords: “nettikasino” “netti kasino”, “netticasino” and “netti casino”. This is the first and most important keyword in finding the suitable online casino for you.

How to search for slots

Then let’s say you want to search by games. Slots are “kolikkopelit” in Finnish. Sometimes it can be enough just to type that one into the search engine, but it might be also helpful to add in some more specific keywords.

Other keywords you can try when searching for slots are for instance “pelikoneet” or “hedelmäpeliautomaatit”. That looks like a freaking word monster, right? Nevertheless, it can help you to find what you are looking for as well! Don’t be afraid of the word monster!

How to search free spins and deposit bonuses

By typing “ilmaiskierroksia” you will let the search engine know, that you want an online casino with free spins. You can for instance type either “kolikkopelit ilmaiskierroksia”, or “nettikasino ilmaiskierroksia”. These both are equally OK, but trying both of them will give you more options.

And finally, let’s have a look at how to find the right deposit bonuses. It is important to understand that in Finnish we have many, many words meaning the exact same thing. Not to mention we also fail to write them correctly sometimes: compound words are taught at school, but still majority of Finns fail to write them correctly. One example of those compound words was already in this article, the word meaning online casino is correctly written as “nettikasino” but can be seen as “netti kasino” also.

Anyways, you can search for deposit bonuses, too, with many different words. These are for instance “talletusbonus”, “kasinobonus” or tervetulobonus”.

Casino guides can help too

There are also plenty of different sites that are collecting and comparing information about online casinos. These sites are in Finnish, but you don’t actually need to understand that much, since by just browsing through the sites will give you a glimpse of all the possible online casinos around. This will reduce the stress from having to search on your own, so it is really convenient. One of these sites is https://mrcasinova.com/fi/. It is a clear and informative site, that we believe would be helpful also for others, not just Finnish speakers.

Was this article helpful? We sure hope it was! Our final advice is to just be curious: try different ways of finding the best online casino for you and use all the tools that are available, Then all you have to do is enjoy the games, the bonuses and the big wins!

Categories
Blogs FREE! Blog

Estonian language in Family Guy

Categories
Cinema Features

HIFF – Love & Anarchy brings Spike Lee to Finland

The 31st Helsinki International Film Festival – Love & Anarchy is organised from September 20th to 30th, 2018. Spike Lee, a true trailblazer of American and more specifically African-American cinema, is the festival’s honorary guest. Other main guests include legendary director of German cinema Margarethe von Trotta, Australian cult director Stephan Elliott and German-French-Iranian filmmaker Emily Atef. The collaboration between HIFF and Yle will continue this year in the form of French cinema.

Love & Anarchy is honoured to bring highly accomplished filmmakers to Helsinki this year. HIFF’s honorary guest is the Academy Award winning American director Spike Lee, who will be holding a masterclass at the festival. HIFF will screen Lee’s hugely popular new film BLACKKKLANSMAN in addition to DO THE RIGHT THING (1989), the biggest hit of the second edition of the festival. Spike Lee’s visit is organised in collaboration with the U.S. Embassy in Finland and BlacKkKlansman actor Jasper Pääkkönen.

The Grand Old Lady of German cinema Margarethe von Trotta will be attending the festival. Besides Werner Herzog and Wim Wenders, she is one of the most important directors of New German Cinema. Von Trotta will bring to Helsinki her new documentary SEARCHING FOR INGMAR BERGMAN, in which a number of filmmakers discuss the Swedish maestro’s influence on their own work. Von Trotta’s visit is organised in collaboration with the Hanaholmen cultural centre.

Stephan Elliott, whose colourful comedy THE ADVENTURES OF PRISCILLA, QUEEN OF THE DESERT was one of the hits of HIFF 1994, will be joining us all the way from Australia. The director, whose work has brought LGBTQ+ themes into mainstream cinema, will be introducing his new film SWINGING SAFARI. In addition, Priscilla will be shown as a special drag screening as part of the new Love & Anarchy Trailblazers section.

Director Emily Atef brings her film 3 DAYS IN QUIBERON from Berlin to Helsinki. The film, which won most German Film Awards at the Lola-Gala in April, is a recreation of the legendary film actress Romy Schneider‘s iconic interview.

At the end of the festival, the R&A Shorts sidebar will welcome the performance art group LaBeouf, Rönkkö & Turner, which includes Hollywood star Shia LaBeouf. The festival presents the trio’s new film #TAKEMEANYWHERE. The visit is organised in collaboration with the Finnish Institute in London.

Categories
Articles Concerts Misc Music

Trip hop pioneer Tricky to headline Station Narva festival

Trip hop pioneer Tricky will headline the music and city culture festival Station Narva along Echo & the Bunnymen and Actress. The first edition of the Station Narva festival will take place in the easternmost Estonian city Narva on 21st-23rd September. From today, 27th August the single-day tickets for the festival are available for purchase for 25 euros.

The festival is dedicated to the 100th anniversary of the Republic of Estonia and powered by Telia.

Tricky, one of the most influential trip hop artists, will perform in the post-apocalyptic surroundings of the grand industrial architecture complex of Kreenholm Manufacturing Company on Friday, 21st September.

Tricky, real name Adrian Nicholas Matthews Thaws, is a trip hop pioneer from Bristol, UK, currently residing in Berlin. A quarter-century after his first appearance on wax, and collaborations with Beyoncé, Yoko Ono, and Grace Jones, he still possesses a sound that he made entirely his own – a blend of hip hop, ragga, rock and disembodied lyrical threats, reconstructualising samples and slices of both the most respected black music and the tackiest pop. Tricky began his career as an early collaborator of Massive Attack before embarking on a solo career with his debut album, Maxinquaye, in 1995. The album went gold in the U.K and was nominated for Mercury Prize; the critics spazzed out and David Bowie himself wrote a prose poem about the artist for Q magazine. In 2017 Tricky returned with his 13th album, “ununiform“, a delicate, storming and intricate album that saw him take perhaps his most radical step yet – a journey into happiness and contentment, confronting his legacy, history, and even death itself. Four tracks of the album were recorded in Moscow, featuring Russian rappers Scriptonite, Vasily Vakulenko (Basta), and Smokey Mo.

The live music hotspots of the festival will be the Kreenholm Manufacturing Company and the cultural hacktivists’ headquarters Art Club Ro-Ro on 21st and 22nd September. Along Tricky the headliners of the festival are the grandmasters of nocturnal pop Echo & the Bunnymen and the cerebral electronic music producer Actress, both from the UK.

Station Narva music programme by day:

Friday, 21st September: Tricky (UK), Actress (UK), Jenny Wilson (SE), Una Bomba 50 + (EE), Zahir (EE), Grechka (RU), View (FI), Beebilõust (EE), RSAC (RU), Shortparis (RU), Propazha (EE)

Saturday, 22nd September: Echo & the Bunnymen (UK), Gazelle Twin (UK), 12EEK Monkey (EE), Mart Avi (EE), Joensuu1685 (FI), Fever Dream (IS), Sõpruse Puiestee (EE), Электрофорез / Electroforez (RU), Indrek Spungin (EE), Tam i Tut (EE), Eksponatika Clan (EE) Guesthouse (EE), PTF1987 (EE)

Besides the two-day music programme, the whole city will come alive with various interactions during Station Narva. On Sunday, 23rd September, Narva will receive the annual title of the “autumn capital”, followed by a public get-together meal at the long table on the shores of the River Narva. A trilingual stand-up performance will take place in cooperation with Comedy Estonia, and the European Commission Representation in Estonia will arrange Speak Dating sessions. Narva Art Residency will offer art activities and host public talks under the umbrella of the Narva’s BAZAR opinion festival. Station Narva’s info desk along with DIGIX Games Café will be open in the Narva College of the University of Tartu. The full programme of Station Narva will be announced in the beginning of September.

Station Narva 2018 Festival Passes are on sale at Piletilevi web shop and sales points across Estonia for 39 euros. Single Day Tickets for music programme on 21st and 22nd September can be purchased for 25 euros.

https://www.piletilevi.ee/eng/tickets/muusika/mitmesugust/station-narva-festival-2018-echo–the-bunnymen-uk-tricky-uk-actress-uk-jt-58198/

The festival pass and day ticket are not valid for the Comedy Estonia stand-up show on 23rd September at Ro-Ro Club.