Categories
Articles Misc

Musiikkiaiheiset pelit toimivat tribuutteina suosikkiartisteille

Musiikki on etenkin nykyaikana paljon enemmän kuin pelkkiä säveliä. Bändien ja artistien ympäriltä löytyy yhtä sun toista oheistuotetta aina erilaisista fanituotteista nimikkojuomiin ja toimintafiguureihin. Onpa joistakin aikojemme merkittävimmistä yhtyeistä ja legendaarisimmista artisteista tehty elokuviakin. Aivan oma lukunsa ovat musiikin ja bändien maailmasta tehdyt pelit, jotka ovat hieno tapa tehdä kunniaa loistavalle musiikille.

Kitaran varteen Guitar Hero ja Rock Band -peleissä

Hyvin toteutettujen pelien siivellä pääsee paitsi maistamaan aitoa rock-tunnelmaa, myös nauttimaan suosikkiyhtyeensä musiikista. Pelit voivat myös tarjota mahdollisuuden olla tähtenä bändin riveissä – tällainen peli on esimerkiksi todella suosittu The Beatles: Rock Band. PlayStation 3:lle, Wii:lle ja Xbox 360:lle vuonna 2009 julkaistu peli pitää sisällään 45 The Beatlesin kappaletta, joita pelaajat pääsevät soittamaan sekä laulamaan yksin tai porukalla. Rock Band -pelisarjaan kuuluu myös samaan henkeen kasattu laatupeli Green Day -yhtyeestä.

Klassikkobändit mukana kolikkopeleissä

Myös netin kasinoilla on useita musiikkiaiheisia videokolikkopelejä, joita pelaamalla pääset sukeltamaan esimerkiksi Motörheadin ja Guns N’ Rosesin maailmaan. Kummatkin pelit ovat nettikasinoalan valmistajajätti NetEntin käsialaa ja ne on julkaistu vuonna 2017.

Asennetta näistä peleistä ei totisesti puutu – taidolla toteutettua Guns N’ Roses -kolikkopeliä pelatessaan voi miltei tuntea olevansa mukana jollakin yhtyeen legendaarisista ja ylistetyistä keikoista eikä Motörheadin nimikkopeli jää vertailussa huonommalle sijalle sekään. Riippuneekin ennen kaikkea omasta musiikkimausta, kumman pelin puikoissa on parempi meininki!

Peliseikkailua rankalla heavy metal -mausteella

Perinteisempää seikkailupeliä kaipaavat metallin ystävät nauttivat taatusti vuonna 2009 julkaistusta Brütal Legend -pelistä. PlayStation 3 ja Xbox 360 -konsoleille julkaistu strategia-seikkailupeli on Double Fine Productionsin kehittämä ja sen ääniraidalta löytyy 108 kappaleen verran metallimusiikkia aina Judas Priestista Ozzy Osbourneen. Pelissä vilisee myös genrestä tuttuihin legendoihin pohjautuvia hahmoja, jotka ovat tunnistettavuudessaan todella hauskoja. Ääninäyttelijöinä toimivat hahmojen esikuvat, muun muassa Motörhead-legenda Lemmy Kilmister. Pelivalmistajan mukaan huippusuositusta pelistä on vielä jossain vaiheessa luvassa jatko-osa ja sitä moni heavyn ystävä odottaakin kieli pitkällä kuin Gene Simmonsilla konsanaan.

Leave a Reply