Categories
Articles Misc

Vuoden 2021 pelaamisen trendit sekä tulevaisuudennäkymät

Elämme vahvasti pelaamisen uutta aikakautta. Vireillä on oikea pelaamisen vallankumous, sillä tekniikkamme sekä erilaiset tavat pelata ovat kehittyneempiä, kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka kohtaamme jatkuvasti uudenlaisia haasteita miten kehittää pelejä eteenpäin, peliteollisuus on myös löytänyt tähän uniikkeja ratkaisuja.

Meillä on käytössämme resursseja sekä vaihtoehtoja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sanottakoon, että peliteollisuudella onkin käsissään erittäin hyvät mahdollisuudet pystyä luomaan itselleen menestyvä tulevaisuudennäkymä.

Kun vietämme aikaa kotona keskimääräistä enemmän, on se luonut myös selkeää kasvua vuoden 2021 pelien sekä konsoleiden myyntiin. Vaikka tälläinen kasvu onkin ollut odotusarvoista jo vuosia, on uudenlainen, niin sanottu ajanvietepelaaminen löytänyt aivan omanlaisensa paikan ihmisten arjessa. Tämän rinnalla kulkee vahvasti rahapelaaminen, sillä niin nettikasinot kuin erilaiset lototkin ovat selkeästi nostattaneet kävijämääriensä käyriä ylöspäin. Luotettavat nettikasinot yleistyvät jatkuvasti, sekä luovat uudenlaista trendiä peliteollisuuden keskiössä. Kasinoilla voidaan olla vain viettämässä aikaa tai strategisesti hiomassa omia pelaamisen taitoja, isoja voittoja havitellen.

Pelaaminen tulee olemaan yhä enemmän osa kaikenikäisten arkea

Peleihin sekä pelaamiseen on tullut selkeä sosiaalisen pelaamisen aspekti. Suurin osa nykyaikaisista tietokoneista, konsoleista sekä mobiilipeleistä rakentuvat sille struktuurille, että pelaaja pelaa toisia pelaajia vastaan erilaisissa online-pelimaailmoissa. Pelaamisen suunta, itse pelattavat pelit sekä pelikaverit voivat olla suuren muutoksen keskellä.

Toki myös asiakkaiden toiveet sekä näkemykset ovat kehittyneet. Jokainen aikaisemmin julkaistu peli luo odotukset sekä standardit seuraaville. Tulevaisuudessa pelit tulevatkin varmasti olemaan huipputeknisiä, sekä käsittävät yhä laajempia aihepiirejä. Pelit käsittävät ja tulevat käsittämään yhä enemmän suuntautuneisuutta hyvin laajoille ikäryhmille. Pelaamista ei varsinaisesti pidetä enää vain tietynlaisille harrastajille kuuluvana osa-alueena, vaan jokaisella on mahdollisuus opetella pelaamaan pelejä hyvin. Kertaalleen ihmisten arkeen rantautunut pelaaminen säilyykin helposti yhtenä harrastuksena, tai ajanvietetapana.

Mitkä ovat tulevan vuoden suosituimpia konsoleita?

Lisääntynyt pelaaminen luo vahvasti painetta myös konsolien valmistajille. Varmasti jokainen yhtään enemmän asiaan perehtynyt tietääkin jo, että varsinkin PlayStation 5 sekä Xbox Series X|S ovat kohdanneet todella suuria haasteita konsoleidensa tuotannollisissa määrissä. Markkinoille lanseerataan vain hyvin tiettyjä määriä kerrallaan, mikä luo todella suuren kilpailun ostajien keskuudessa. Tökkivän tuotannon taustalla ovat hidastelut järjestelmäpiirien kanssa.
Toinen erittäin suuri uhka PS 5:n myynnille tulevana vuonna ovat trokarit, jotka ostavat itselleen suuren määrän konsoleita ja jälleenmyyvät niitä aivan naurettavan suurilla hinnoilla. Tämä on tunnettua varsinkin Jenkeissä, jossa trokarit ovat markkinoilla todellinen uhkatekijä.
Kuitenkin esimerkiksi kotimaassamme Verkkokauppa.com on luonut kuluttajille rajoituksia, eli jokaisella on mahdollisuus tilata omissa nimissään vain yksi konsoli, mikä ehkäisee konsoleiden niin sanottua väärin ostamista. PS 5 konsoleita on arviolta tulossa myyntiin koko loppuvuonna noin 11 miljoonaa kappaletta, mikä tuntuu varsin pieneltä ottaen huomioon koko maapallon väestöä kattavan myynnin. Kriitikoiden sekä pelaajien ylistämä PS 5 on yksi vuoden 2021 suosituimmista sekä halutuimmista konsoleista. PS 5:lla pelattavissa olevat pelit ovat aivan vertaansa vailla, myös tulevaisuudessa julkaistujen pelien povataan jo nyt olevan huippuluokkaa.

Muita suosittuja konsoleita ovat Nintendo Switch sekä Xbox Series. Etenkin Switchejä on hyvin saatavilla, lisäksi suunnitteilla on Pro-versio, jota suunnitellaan julkaistavaksi markkinoille vuoden 2021 aikana. Vaikka Switchiä ei voikkaan laittaa vertailussa rinnakkain esimerkiksi PS 5:n kanssa, se voidaan kohdistaa tietyille kuluttajille hyvin sopivaksi konsoliksi.

Switch on hyvä pelikonsoli, esimerkiksi juuri pelaamisen aloittaneille tai niille, jotka haluavat kehittää omia pelitaitojaan. Switchille saatava pelien kirjo on hyvin laaja, joka käsittää lähestulkoon kaikkea aina pienten lasten oppimispeleistä, aikuisten erilaisiin toimintapeleihin. Switchille on myös tulossa reilusti uutuus pelejä vuoden 2021 aikana. Luvassa on muun muassa New Pokemon Snap, LEGO Star Wars, Super Mario Golf, The Legend of Zelda: Skyward Sword Switch. Luvassa on lisäksi täysin uudenlainen gamebad: Pro 2-ohjain, johon ollaan kehitetty lisänapit pro-tason pelaamista varten.

Vuosi 2021 luo aivan uudenlaisen odotusten sekä tarjonnan kohtaamisen. Ihmiset ovat kiinnostuneita pelaamisesta enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sekä myös valmiita ostamaan konsoleita kuin pelejäkin.

Meidän tuleekin aktiivisesti pelata, että voimme pelata. Kun halutaan päästä kunnolla johonkin peliin sisälle, täytyy hallussa olla ohjain, pelin henki sekä oma taktiikka.

  



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *