Kuinka pitää huolta terveydestään kotona?

Terveys on kaikki kaikessa. Ilman terveyttä emme voi hyvin, emmekä voi tehdä haluamiamme asioita täysillä. Nykypäivänä tarjolla on niin paljon epäterveellisiä vaihtoehtoja ja tekemistä, että omasta terveydestään voi olla vaikeaa pitää huolta kotioloissa pysyessään.

Omilla valinnoilla on suuri vaikutus hyvinvointiin, ja pienetkin hyvät valinnat voivat parantaa terveyttä ja hyvää oloa. Pienistä puroista kasvaa nopeasti suuri joki, ja omien päätöstensä vaikutuksen terveyteen voi nähdä jo nopeasti. Monet hakevat apua myös terveyttä edistävistä lisäravinteista, kuten vitamiineista ja kannabisöljy.

Esimerkiksi lomakauden saapuessa saatamme viettää paljon aikaa kotona tai vaikka mökillä ja tällöin terveellisten vaihtoehtojen löytäminen voi tuntua vaikeammalta. Aikaa on paljon, ja sen käyttää helposti sohvalla löhöilyyn ja naposteluun. Stressi alkaa painamaan nopeasti, jos hommat kasautuvat ja omien ajatusten purkaminen ja jäsentäminen voi olla vaikeaa.

Arjen pienet valinnat vaikuttavat kuitenkin nopeasti. Tässä artikkelissa esittelemme muutamia keinoja, joilla voit nopeasti kohentaa omaa hyvinvointiasi kotikonstein.

Liikunnan merkitys on valtava

Liikunta on yksi tärkeimmistä asioista, mitä tulee hyvinvointiin ja terveyteen. Arkiliikunta jää kuitenkin helposti väliin, jos ei tee tavanomaisia viikkoaskareitaan – esimerkiksi pyöräile töihin tai kävele portaita edes takaisin. Korvaavia vaihtoehtoja on kuitenkin paljon, ja nopeallakin kotiliikunnalla on mahdollista saada suuria tuloksia aikaiseksi. Aina ei tarvita tunnin intensiivistä kuntosalitreeniä, vaan hyvän olon saavuttamiseen voi riittää 10 tai 20 minuutin venyttelykin.

Kun puhutaan liikunnasta, aletaan turhan usein heti miettimään intensiivisiä kuntosalitreenejä tai tehokkaita rasvanpolttotreenejä. Onkin totta, että jos halutaan kasvattaa lihaksia tai polttaa ylimääräistä rasvaa, on usein järkevin keino turvautua raskaisiin treeneihin. Ylläpitävän ja terveydelle hyödyllisen liikunnan ei kuitenkaan välttämättä ole pakko olla hammas irvessä harrastettua hikiliikuntaa. Puolen tunnin kävelylenkki raikkaassa ulkoilmassa tai kahdenkymmenen minuutin jooga olohuoneessa ennen nukkumaanmenoa nostavat jo hyvän olon tasoa merkittävästi.

Liikunta on kenties kaikkein tärkein ja monipuolisin vaihtoehto, kun halutaan pitää terveydestä huolta. Pienikin liikunnan lisäys näkyy nopeasti. Vaikutukset stressin lievitykseen ja yleiseen hyvän olon tunteeseen tuntuvat monesti jo heti treenin jälkeen. Itsenäisesti suoritettu liikunta tarjoaa myös jokaiselle mahdollisuuden treenata juuri itselleen sopivalla tasolla. Tehokasta hikitreeniä haluavat voivat itse tehdä treenistä juuri niin intensiivisen kuin haluavat.

Apua terveyttä edistävistä ravinteista ja ruoasta

Luonnontuotteiden vaikutuksista ollaan eri piireissä montaa mieltä. Ihmiset ovat kuitenkin kautta aikojen käyttäneet erilaisia luonnontuotteita terveydellisistä ja hyvän olon syistä. Stressin lievittämiseen voidaan käyttää liikunnan ohella esimerkiksi CBD-öljyä, joka tunnetaan laajemman yleisön keskuudessa nimellä kannabisöljy. Se sisältää samoja rentouttavia ainesosia kuin lääkekannabiskin. Toisin kuin kannabis, ei CBD-öljy ole Suomessa laitonta.

Vitamiinivalmisteilla voidaan hakea lisää energiaa sekä tietenkin täydentää mahdollisia puutoksia. Pimeään vuodenaikaan on hyvä ottaa D-vitamiinia, jolla voi jo itsessään olla merkittävä vaikutus ihmisen vireystilaan. Tähän voidaan tietenkin lisätä muitakin vireystilaan vaikuttavia vitamiineja ja hivenaineita, kuten vaikka C-vitamiinia sekä sinkkiä.

Kaiken pohjana on tietenkin vielä terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. Ruoka on ihmiselle polttoainetta, ja jos tämä polttoaine ei ole kunnossa, eikä siitä saada tarpeellisia ainesosia, kuvitteellinen moottori alkaa yskimään. Emme saa täyttä tehoa itsestämme irti, ja vireystilamme laskee helposti. Samalla vaikutukset ovat valtavat myös esimerkiksi ihoomme ja yleiseen terveydentilaamme.

Monipuolinen ruokavalio ei tarkoita sitä, etteikö herkkuja voisi syödä silloin tällöin. Päinvastoin, nekin voivat toimia toisinaan hyvänä stressinlievittäjänä ja esimerkiksi tumman suklaan on tutkitusti todistettu helpottavan stressiä. Tärkeää on kuitenkin pitää huoli siitä, että ruokavalion perusta on terveellinen ja monipuolinen. Sopivasti kasviksia, hyvää rasvaa, hiilihydraatteja sekä proteiinia.

Vedenjuonnin merkitystä ei myöskään pidä unohtaa. Monet meistä yksinkertaisesti juovat liian vähän, ja jo tällä voi olla vaikutusta omaan terveydentilaamme.

Parhaat Vinkit Kodissa Viihtymiselle

Joskus ihminen ei vain jaksa lähteä viikonlopun viettoon ulos ja hän haluaa viettää aikaa kotonaan kaikessa rauhassa. Kotona oleskeleminen tekee erityisesti hyvää silloin, kun sinun täytyy ladata akkujasi. Ja kotona oleskelemisella on todellakin puolensa. Voit saada paljon hyödyllistä aikaiseksi jäädessäsi kotoon ja voit myös säästää paljon rahaa kotonasi, sillä kotiviihde on enimmäkseen ilmaista. Tässä artikkelissa kerron teille parhaat vinkit kotona viihtymiselle.

YouTube videoiden katseleminen

YouTube on täynnä viihdyttäviä ja hauskoja videoita, joita voit katsella kotonasi. Tarjolla on videoita aina eeppisistä epäonnistumisista kissavideoihin saakka ja mikä parasta – näiden videoita katseleminen ei maksa sinulle mitään!

Siivoa kotisi ja tunnet olosi paremmaksi

Yleisesti tiedetään, että ihmisten ulkoisella ympäristöllä on välitön vaikutus ihmisten henkiseen hyvinvointiin. Kauniit, hyvin järjestetyt ja siistit ympäristöt saavat meidät voimaan hyvin, kun taas rumat, kaoottiset ja likaiset ympäristöt pahoin. Nyt jos koskaan ihmisillä on aikaa siivota kotinsa ja sinun kannattaa tehdä se jo tänään. Tulet huomaamaan heti, kuinka mielialasi kohenee.

Soita jotain instrumenttia

Soititko jotain instrumenttia lapsuudessa tai nuoruudessasi? Oletko lopettanut musikaaliset harrastukset aikuisiässäsi? Sinulla on nyt täydellinen tilaisuus aloittaa musiikkiharrastuksesi uudestaan kotonasi. Netistä voit helposti löytää opetusvideoita erilaisten soittimien soittamiseen. Vaihtoehtoisesti voit myös palkata etämusiikinopettajan opettamaan sinulle vaikkapa pianon soittamista.

Katso elokuvia tai sarjoja suoratoistopalveluista

Olisihan se todellinen ihme, jos elokuvien ja sarjojen katseleminen ei päätyisi tälle listalle. Tänä päivänä monet eri suoratoistopalvelut tarjoavat maailmanluokan viihdettä elokuvien ja sarjojen muodossa todella edullisesti ihmisille. Netflixin kaltaisista suoratoistopalveluista voit valita jopa satojen eri elokuvien ja sarjojen joukosta viihdettä katseltavaksi. Ainiin, ja poppareilla voit tehdä elokuvien katsomisesta ja sohvallasi makoilusta entistäkin nautinnollisempaa.

Kohenna kuntoasi

Vallitsevan tilanteen takia ihmiset helposti lopettavat kuntoilun täysin harrastuspaikkojen sulkujen takia. Kotona oleskeleminen ei ole kuitenkaan mikään tekosyy kuntoilun lopettamiselle. Voit nimittäin myös kotona saada hikisen ja rankan treenin aikaiseksi. Youtubesta ja erilaisista sosiaalisen median kanavista voit löytää tuhansia erilaisia treenejä tehtäväksi kotiisi. Eivätkä nämä treeniohjeet maksa sinulle mitään! Laita siis vain liikettä niveliisi ja ala hikoilemaan.

Pelaa pelejä

On luonnollista, että ihminen ei aina jaksa tehdä mitään ’hyödyllistä’ kotonaan, kuten kuntoilla tai siivota. Joskus on yksinkertaisesti parasta, että ihminen vain nauttii olostaan ja tekee hänelle mieluisia asioita. Monet ihmiset tykkäävät pelata erilaisia pelejä viihtyäkseen. Sopivien pelien löytäminen voi kuitenkin olla joillekin ihmisille haastavaa, sillä pelejä on tarjolla niin monia tänä päivänä. (Siksi ihmisten kannattaa käyttää erilaisia vertailusivustoja kuten parhaatnetticasinot.org hyödykseen). Tämä vertailusivusto asettaa suomalaiset nettikasinot paremmuusjärjestykseen, mutta erilaisia vertailusivustoja käyttämällä voit myös löytää muiden aihepiirien parhaimmat vaihtoehdot.

Soita videopuhelu

Ihmiselle voi helposti tulla yksinäinen ja tylsistynyt olo, jos hän viettää pitkiä aikoja kotonaan itsekseen. Sosiaalisena eläimenä ihminen kuitenkin tarvitsee sosiaalisia kontakteja, jotta hän voi hyvin. Aina toisten ihmisten fyysinen tapaaminen ei ole kuitenkaan mahdollista. Onneksi moderni teknologia mahdollistaa ihmisten välisen videopuheluiden käymisen erilaisten sovelluksien kuten Whatsappin, Facetimen ja Skypen avulla. Ehkä sinulla olisi nyt sopiva hetki soittaa kaukana asuvalle ystävällesi?

Vietä aikaa rakkaasi kanssa

Myönnettävähän se on. Tuskin mikään voittaa rakkaasi kanssa löhöilyä kotisi sohvalla tai sängyssä. Hipsuttaminen, halailu ja yleinen henkinen ja fyysinen läheisyys saa ihmiset voimaan hyvin ja kokemaan olevansa tärkeitä. Jos sinulla on poika- tai tyttöystävä, joka asuu sinusta erillään, ehkä tänä viikonloppuna teidän kannattaisi viettää viikonloppu keskenänne. Voitte nauttia toistenne seurasta viinien ja takeaway ruokien kera ja viettää täydellinen viikonloppu toistenne kanssa.

Näiden syiden takia uudet pikakasinot ovat turvallisempia kuin perinteiset nettikasinot

Kun mietitään sitä, että miksi uudet pikakasinot ovat huomattavasti turvallisempia kuin perinteiset nettikasinot, tulee mieleen välittömästi kolme tärkeää syytä. Yksikään näistä syistä ei sinänsä ole toista tärkeämpi, vaan ne kaikki muodostavat yhteinäisen kokonaisuuden.

Kun tämä kokonaisuus yhdistyy yhdeksi sivustoksi, tietää pelaaja aina sen, että sivustolla pelaaminen on turvallista.

Pelitilin vahvistamiseen ei tarvita dokumentteja

Perinteisillä sivustoilla on yksi asia, joka ärsyttää erityisesti suurien voittojen sattuessa kohdalle. Tämä asia on dokumenttien lähettäminen. Onneksi uudet sivustot joiden lisenssi on joko Virossa tai Maltalla pystyvät ohittamaan tämän kohdan Trustlyn avulla.

Trustly vahvistaa pelitilin automaattisesti pelaajan puolesta. Kun talletus on tehty sivustolle ei pelaajan tarvitse erikseen lähettää dokumenttejaan kasinolle. Tämä säästää aikaa sekä pelaajalta, että kasinolta. Näin aikansa saa keskitettyä paremmin juuri siihen tärkeimpään asiaan, eli peleistä nauttimiseen turhien dokumenttien sijasta.

Kotiutukset hoituvat alle viidessä minuutissa

Kun dokumenttien lähettämiseen ei kulu turhaa aikaa, voi vielä joku miettiä sitä, että miten nämä sivustot voisivat vielä kerran ylittää itsensä. Tämä ylitys tapahtuu tarjoamalla pelaajille alle viiden minuutin kotiutukset. 

Normaaleilla sivustoilla ensimmäisessä kotiutuksessa voi kulua joka kokonainen viikko siitä hetkestä, kun ensimmäisen kerran painat kotiuta painiketta. Ensiksi kotiutuksesi odottaa muutaman päivän hyväksyntää. Tämän jälkeen kasino huomaa sen, että sinun pelitiliäsi ei ole vielä vahvistettu. Sitten joudut odottamaan dokumenttien pyytämistä kasinolta, jonka jälkeen joudut vielä lähettämään pyydetyt dokumentit.

Tämäkään ei välttämättä onnistu ensimmäisellä kerralla liian sumean kuvan takia. Kuten huomaat, on tämä prosessi oikeasti erittäin hidas sekä turhauttava varsinkin uusille pelaajille. Kokeneemmat pelaajat ovat varmasti tottuneet prosessiin, mutta se on silti vain yksi tapa hidastaa kotiutuksia turhaan.

Onneksi uudet pikakasinot ohittavat kaikki nämä turhat askeleet. 

Pelitilin jäädyttäminen on helpompaa

Jos pelaaja kokee sen, että hänellä on ongelmia pelaamisen kanssa, on pikakasinoilla pelitilien jäädyttäminen kaikilta sivustoilta tehty erittäin helpoksi. Kun perinteiset nettikasinot toimivat erillisinä tahoina, on pikakasinoilla yksi yhdistävä tekijä eli Trustly.

Esimerkiksi Ruotsissa on vuonna 2019 julkaistu lisenssiin pohjautuva järjestelmä, jossa pelaajan on mahdollista estää rekisteröityminen sekä tallettaminen kaikille lisenssin omaaville kasinoilla. Tässä on kuitenkin yksi iso ongelma, sillä osa sivustoista tarjoaa pelaamista ilman lisenssiä. Näin pelaajalla on mahdollisuus päätyä sellaisille sivustoille itsensä estämisen jälkeen.

Koska kaikki pikakasinot käyttävät Trustlyä talletuksien ja kotiutusten tekemiseen, voi nämä maksut estää kätevästi yhdellä sähköpostilla. Tämä sähköposti tulee lähettää Trustlyn asiakaspalveluun, jonka jälkeen pelaaja voi pyytää maksujen estoa nettikasinoille.

Jokaisella pelaajalla tulisi aina olla oikeus mahdollisimman helppoon sekä yksinkertaiseen pelitilin jäädyttämiseen. Aikaisemmin se ei ole ollut mahdollista ilman satojen sähköpostien lähettämistä jokaiselle uniikille toimijalle. Sähköpostien lähettämisessä kestää vieläpä erittäin kauan, sillä esimerkiksi gmail-sähköpostilla voit lähettää vain 100 sähköpostia kerralla.

Tämän lisäksi aina kun uusi sivusto julkaistaan, jää mahdollisuus siihen, että pelaaja voisi vain rekisteröityä tälle sivustolle koska ei ole esimerkiksi kuukausi sitten lähettänyt sähköpostia juuri tälle kyseiselle sivustolle.

Trustlyn avulla pelaamisen rajoittaminen on huomattavasti helpompaa. Kun estät sen kerran, voit aina olla varma siitä, että peleille ei pääse eston ollessa voimassa. Tämän syyn nojalla kannattaakin oma pelaamisensa rajoittaa pikakasinoille. Näin olet aina varma siitä, että jos pelaaminen on lähtemässä käsistä, voit rajoittaa sitä nopeasti ja vaivattomasti yhdellä sähköpostilla.

Kuten näit varmasti itsekin, on näiden kolmen syyn nojalla erittäin suositeltavaa valita pikakasino pelaamiseen perinteisen sivuston sijasta.

Viihteen tarpeessa? Esittelyssä suositut huvittelukohteet Suomessa

Viihteen tarpeessa? Esittelyssä suositut huvittelukohteet Suomessa

Meistä jokainen kaipaa silloin tällöin vaihtelua tasaiseen arkeen. Pidemmillä lomilla on mukava lähteä esimerkiksi ulkomaanmatkalle seikkailemaan täysin uudenlaiseen ympäristöön, mutta aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan kokeakseen uusia elämyksiä. Muun muassa kasvava turismi ja uusien kauppakeskusten avaamisen myötä lisääntynyt kilpailu on johtanut siihen, että erilaisia viihde-elämyksiä on tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Moni yllättyykin huomatessaan, kuinka lyhyessä ajassa Suomesta löytyvä viihdetarjonta on kehittynyt maailmanluokkaiseksi.

Jos mielesi tekee vaihtaa hetkeksi viihteelle, suosittelemme tutustumaan johonkin alla esitellyistä mielenkiintoisista kohteista. Halusitpa lähteä testaamaan pelionneasi kasinolle tai kokeilemaan surffausta trooppisessa ympäristössä kauppakeskuksen sisällä, on viihtyminen näissä paikoissa taattu! 

Föönissä pääsee leijumaan

Helsingin Kalasatamassa sijaitsevaan Kauppakeskus Rediin on melko hiljattain avattu kohde, jollaista ei ole Suomessa ennen nähty. Kyseessä on Fööniksi kutsuttu viihdekeskus, jonka suurin vetonaula on vapaalentotunneli. Mikäli olet koskaan haaveillut pääseväsi kokemaan, miltä vapaapudotus ja ilmassa leijuminen tuntuvat, tarjoaa Fööni siihen oivan tilaisuuden.

Fööni on huippumoderni keskus, jossa käytettävät varusteet ovat maailman huipputasoa, eikä turvallisuudesta milloinkaan tingitä. Mikäli lentoelämys jännittää, voi Föönissä odotellessaan kaikessa rauhassa siemailla kahvilassa kupposen kahvia tai teetä ja katsella muiden suorituksia ennen omaa vuoroaan. Moni käy Föönissä kokeilemassa tuulitunnelia vain kerran saadakseen tietää, miltä siellä leijuminen tuntuu. Jotkut ovat kuitenkin innostuneet jopa harrastamaan lajia, sillä vapaalentotunnelia pidetään myös tehokkaana treenimuotona. Säännölliseksi harrastukseksi ei siitä kuitenkaan monelle ole varsin korkean hintansa vuoksi. 

Portal on VR-teknologian mekka

Vaikka suurin osa viihdetarjonnasta keskittyykin Suomessa pääkaupunkiseudulle, ei se todellakaan tarkoita sitä, etteikö muuallakin maassa voisi päästä viihteen makuun. Jos etsii Tampereelta mukavaa ja viihdyttävää tekemistä, voi Portaali olla silloin varteenotettava vaihtoehto. 

Tampereen Hämeenkadulla, kaupungin ytimessä sijaitseva viihdekeskus Portaali tarjoaa yhden maamme parhaista VR-elämyksistä. Hiljattain uudistuneessa keskuksessa on tarjolla kaikkiaan jopa yli 30 erilaista peliä ja elämystä, joita kävijät voivat kokeilla omassa tahdissaan. Tällä hetkellä yksi Portaalin suosituimmista pelipisteistä on Fisherman’s Tail -niminen pakohuonepeli, joka hyödyntää viimeisintä VR-teknologiaa. 

Casino Helsinki tarjoaa satoja peliautomaatteja

Aivan Helsingin keskustassa kivenheiton päässä Rautatieasemalta sijaitsee tällä hetkellä Suomen ainoa kansainvälinen kasino. Kyseessä on Casino Helsinki, joka palvelee kasinopelien ystäviä lähes vuoden jokaisena päivänä ja houkuttelee vuosittain pelien pariin satoja tuhansia kävijöitä. Moni piipahtaa kasinolla ohikulkumatkalla pelaamassa muutaman pelikierroksen, mutta yhtä lailla Casino Helsinki soveltuu myös pitkän kaavan kautta nauttimiseen. Kasinolle on mukava siirtyä esimerkiksi maittavan illallisen jälkeen pelaamaan ja pitämään hauskaa.

Kolikkopelejä pelataan yhä enenevässä määrin netissä, minkä seurauksena monet perinteiset kasinot ovat sulkeneet ovensa. Tällä hetkellä Casino Helsinki on Suomen suurin perinteinen kivijalkakasino, joka levittäytyy kahteen kerrokseen tarjoten varsin hulppeat tilat suuremmallekin joukolle. Erityisesti kolikkopelejä kaipaavalle paikka tarjoaa mielenkiintoisia vaihtoehtoja, sillä kasinolta löytyy noin 300 erilaista peliautomaattia. Lisäksi noin 20 pelipöytää ruletin ja erilaisten korttipelien pelaamiseen ja erillinen pokerihuone takaavat sen, että kasinolla viihtyvät kaikenlaiset pelaajat.

Surf House on trooppinen maailma kauppakeskuksen tiloissa

Suomen sääolosuhteissa ajatus lämmöstä ja tropiikista tuntuu toisinaan kovin kaukaiselta. Jos oikeaan tropiikkiin ei ole mahdollista juuri nyt lähteä, voi hyvin lähelle kaivattua tunnelmaa päästä nyt yllättäen Kauppakeskus Triplassa – siellä sijaitsee nimittäin Surf House, jossa lämpötila on päivästä toiseen +27 asteen hujakoilla.

Surf House on Suomessa ennennäkemätön konsepti, joka on herättänyt ihmisissä paljon kiinnostusta. Paikkaan voi tulla pääsymaksutta, pukea ylleen kevyet kesävaatteet ja nauttia hetken aikaa ihanasta lämmöstä. Jos rohkeus riittää, on Surf Housessa mahdollista myös surffata aalloilla, joita keskuksen aaltokone tuottaa tasaisessa tahdissa. Surffaamaan pääsee myös ilman kokemusta. Tänne voi tulla, jos haluaa esimerkiksi harjoitella alkeistaitoja ja kehittää tasapainoaan turvallisessa ympäristössä ennen etelän lomamatkaa ja oikeilla aalloilla surffaamista.

Winter Laser Word Levi nostattaa adrenaliinia

Useimmat lähtevät Leville perinteiseen tapaan laskettelemaan, mutta Lapin lomaan voi yhdistää myös muunlaista viihdettä. Levin viihdetarjonta on kasvanut valtavasti viime vuosina, joka selittyy erityisesti kansainvälisten matkailijoiden määrän vauhdikkaana kasvuna. Sen myötä myös suomalaiset pääsevät nauttimaan nyt aivan uudenlaisista viihteen muodoista. Näiden joukossa yksi kiehtovimmista on Winter Laser Word -pelimaailma, jota pyörittää erilaisia viihde-elämyksiä ympäri Suomea tuottava Virta Tuotanto. 

Winter Laser World on huvittelupaikka, jossa aika kuluu kuin siivillä. Alueelle levittäytyy lukemattomia siltoja, bunkkereita, juoksuhautoja ja torneja, joita voi käyttää piiloutumiseen ja väijymiseen. Kyseessä ei ole ihan mikä tahansa laserkeskus, sillä Levin olosuhteet yhdistettynä savu- ja valoefekteihin saavat aikaan lähes fantasiamaailmaa muistuttavan kokonaisuuden. Tarjolla on muun muassa ulkotiloissa toteutettavia laserpelejä, jousiammuntapelejä ja sekä lasereita että jousia yhdistäviä Arctic Hunger Games -paketteja.

Vaihtoehtoja tulee jatkuvasti lisää

Yllä esitellyt upeat huvittelupaikat ovat vain pieni osa kaikesta siitä, mitä Suomessa on tällä hetkellä tarjolla. Perinteisten viihdemuotojen rinnalle nousevat uudet ja modernit vaihtoehdot ovat tervetullut lisä. Mitä edistyneempää teknologiaa on käytettävissä, sitä uskomattomampia viihdekeskuksia eri puolille Suomea syntyy. Erityisesti Helsingin kiinnostavimmat nähtävyydet tulevat mullistumaan lähivuosina.

Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea on tarjolla muutaman vuoden kuluttua. Varmaa on se, että tälläkin hetkellä kehitteillä on useita kunnianhimoisia ja innovatiivisia projekteja, joiden tarkoituksena on parantaa viihdetarjontaa eri puolilla maatamme.

Helsingistä Pietariin – vinkit matkaan ja sen järjestämiseen

Myös Petrogardina ja Leningradina tunnettu Pietari on yhä suositumpi matkakohde suomalaisten keskuudessa. Tämä varsin lähellä sijaitseva miljoonakaupunki tarjoaa rutkasti nähtävää ja koettavaa monenlaisille matkaajille. Lähes viiden miljoonan asukkaan Pietari on Venäjän toiseksi ja Euroopan neljänneksi suurin kaupunki. Pietari tunnetaan Venäjän kulttuuripääkaupunkina, ja kaupungin historiallinen keskusta on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon. Kuten tulemme tässä jutussa kertomaan, Helsingistä pääsee Pietariin kätevästi ja kaupungista löytyy runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Ennen matkaan lähtöä muista kuitenkin hoitaa viisumiasiat kuntoon!

Helsingistä Pietariin junalla tai lentäen

Junalla matkustaminen on mukava – ja ekologinen – vaihtoehto matkustaa Pietariin, ja junamatkustamisen suosio onkin kasvanut viime vuosina. Matka taittuu mukavasti VR:n uudistetuilla Allegro-junilla, eikä matkustusaikakaan huimaa päätä. Helsingistä Pietariin pääsee junalla noin 3,5 tunnissa. Junalla matkatessa pääsee katselemaan maisemia, ja jos aika käy pitkäksi, voi vaikka tarttua kirjaan tai pelata muutaman kierroksen pelejä, joita esimerkiksi uudet nettikasinot tarjoavat. Matkustaminen on melko edullista ja hintaan vaikuttavat sesongit sekä lähtöaika. Lisätietoja löydät VR:n kotisivuilta.

Jos haluat matkustaa Helsingistä Pietariin mahdollisimman nopeasti, se onnistuu lentäen. Finnairilla on suoria lentoja Helsingistä Pietariin, ja lentoaika on ainoastaan yhden tunnin. Matkustus onnistuu myös muilla lentoyhtiöillä, mutta näillä lennoilla on välilasku, mikä kasvattaa kokonaislentoaikaa huomattavasti. Helsinki-Vantaan lentokentälle pääsee vaivattomasti joko omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Helsingin keskustasta on matkaa lentokentälle alle 20 kilometriä, ja matkan voi taittaa HSL:n busseilla, lentokenttäbussilla sekä lähijunalla. Omalla autolla saapuvat voivat jättää autonsa kentällä ulkopysäköintiin tai lentokentän pysäköintihalliin.

Pulkovon lentoasemalta Pietarin keskustaan

Muista saapua lentokentälle ajoissa! Viisumin lisäksi tarvitset matkalle mukaan passin, jonka tulee olla voimassa vähintään kuusi kuukautta matkan jälkeen. Jos mukanasi matkustaa lapsia, myös heillä tulee olla omat passit. Lennot Helsingistä Pietariin laskeutuvat Pulkovon kansainväliselle lentoasemalle. Se on yksi Venäjän vilkkaimmista lentoasemista ja se sijaitsee noin 16 kilometrin päässä Pietarin keskustasta. Lentoasemalta pääset keskustaan, Moskovskayan metroasemalle, linja-autolinjoilla 13 ja 39. Löydät näiden linja-autojen pysäkit helposti, sillä ne sijaitsevat aivan ulkomaanterminaalin edessä.

Voit taittaa matkan Pietarin keskustaan myös Airport Expressin linja-autoilla. Ne liikennöivät noin puolen tunnin välein ja niillä pääsee keskustan Moskovskayan, Tekhnologichesky Institutin ja Pushkinskayan metroasemille. Pietarissa on kattava ja toimiva julkisen liikenteen verkosto, mutta jos haluat matkata hotellille mahdollisimman nopeasti ja mukavasti, kannattaa turvautua taksiin. Hintataso on erittäin edullinen ja takseja löytyy hyvin lentokentän tuloaulan edustalta. Yhtenä vaihtoehtona on myös auton vuokraaminen. Se onnistuu jo lentokentältä käsin ja on varsin kätevä vaihtoehto.

Pietarin upeisiin nähtävyyksiin pääsee tutustumaan edullisestikin

Helsingistä Pietariin voi päästä edullisesti myös lentäen, erityisesti jos vertailee hintoja ja on ajoissa liikkeellä. Lomasesonkien ja suurten tapahtumien aikaan lentolippujen hinnat voivat olla tavallista korkeammat. Tämä pätee myös hotellien hintoihin. Pietarissa voi kuitenkin yöpyä hyvinkin edullisesti ja majoitustarjonta on kattava aina ylellisistä luksushotelleista vaatimattomampiin hostelleihin. Myös majoituspaikkaa valitessa hintavertailu kannattaa. Pietari on ilmastoltaan hyvin samanlainen kuin Etelä-Suomen rannikkoalueet. Moni haluaa matkustaa kaupunkiin kesällä, ja säät hellivätkin tavallisesti aina toukokuusta syyskuuhun asti.

Talvikautena lämpötilat laskevat yleensä miinukselle ja Pietarin kanaalien tuottama viima lisää kylmyyden tunnetta entisestään. Jos siis matkustat Pietariin talvella, muista pakata mukaan kunnolliset talvivaatteet. Matkustit kaupunkiin sitten mihin vuodenaikaan tahansa, nähtävää ja koettavaa riittää varmasti. Pietarin suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluvat kaupungin historiallinen keskusta lukuisine näyttävine kirkkoineen sekä Eremitaasi. Se on yksi maailman suurimmista taide- ja kulttuurihistoriallisista museoista, jonka kokoelmiin kuuluu lähes kolme miljoonaa esinettä. Yksi Eremitaasin osista on Talvipalatsi, jossa Venäjän keisarit aikoinaan asuivat. Nähtävää ja koettavaa siis riittää!

Helsingin kiinnostavimmat nähtävyydet

Pääkaupunkiamme Helsinkiä voidaan pitää jo itsessään nähtävyytenä. Merellinen Helsinki on listattu yhdeksi Suomen kansallismaisemista, minkä lisäksi kaupungista löytyy runsaasti vertaansa vailla olevaa historiallista arkkitehtuuria. Nähtävää ja koettavaa riittää kaikille vuodenajoille, ja kaupunki onkin sekä kotimaisten että ulkomaisten matkailijoiden suosiossa. Myös Helsingissä asuvien kannattaa ottaa matkailijan asenne ja tutustua kotikaupunkiinsa turistin silmin, sillä näin kaupungista voi löytää kaikkea uutta ja jännittävää. Tässä jutussa esittelemme joitakin Helsingin kiinnostavimmista nähtävyyksistä, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua, jos et ole niin vielä tehnyt.

Kulttuuria, yöelämää ja designia

Helsingistä löytyy jokaiselle jotakin. Helsingissä on monia huippuluokan ravintoloita, ja yöelämä on aktiivista. Klubien, yökerhojen ja baarien lisäksi kannattaa tutustua musiikkitarjontaan: monet kotimaiset ja kansainväliset tähtiartistit keikkailevat kaupungissa. Esimerkiksi legendaarinen Tavastia on kokemisen arvoinen, ja Kulttuurikeskus Korjaamossa on live-keikkojen lisäksi tarjolla myös esimerkiksi teatteri- ja stand up -esityksiä. Jos nettikasinot ja niillä pelaaminen kiinnostavat sinua, voit piipahtaa Helsingissä myös aivan oikeassa kivijalkakasinossa, Casino Helsingissä. Erityisesti kesäisin kaupungin kadut täyttyvät erilaisista kulttuuritapahtumista, joista osa on aivan ilmaisia.

Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi on elävä kohtaamispaikka kaupungin keskellä, Kansalaistorilla. Designista ja arkkitehtuurista kiinnostuneiden kannattaa vierailla esimerkiksi suomalaisen muotoilun valtakunnallisessa erikoismuseossa, Designmuseossa, Arkkitehtuurimuseossa tai vaikkapa Alvar Aallon kotitalossa. Aivan pääkaupungin sydämessä sijaitseva Design District Helsinki pitää sisällään mielenkiintoisia putiikkeja niin muodin kuin sisustuksen ystäville. Lisäksi voit vierailla esimerkiksi kahden kerroksen kokoisessa Artek Helsinki -myymälässä, josta voit ostaa niin Artekin kuin kansainvälisten brändien tuotteita. Alueelta löytyy myös useita viehättäviä museoita ja gallerioita, ja siellä järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia.

Linnanmäki ja Korkeasaaren eläintarha

Vuonna 1950 avattu Linnanmäki on kuulunut lapsiperheiden ja huvipuistojen ystävien suosikkikohteisiin jo vuosikymmenien ajan. Paikan tenho ei ole hiipunut, ja Linnanmäellä vieraileekin joka vuosi yli miljoona kävijää. Huvipuistosta löytyy lähes 50 erilaista laitetta, pelihalleja, ravintoloita, Peacock-teatteri sekä Merimaailma Sea Life Helsinki – noin 50 akvaariosta koostuva akvaariokeskus. Linnanmäen vanhin huvipuistolaite on vuonna 1896 valmistunut karuselli. Vuonna 1951 valmistunut vuoristorata on puolestaan edelleen paikan suosituin laite, vaikka huvipuisto päivittääkin huvipuistolaitevalikoimaansa säännöllisesti. Esimerkiksi vuonna 2019 käyttöön otettiin Taiga-laite.

Korkeasaari on toiminut kaupunkilaisten ulkoilualueena jo ainakin 1500-luvulta lähtien. Vuonna 1889 saareen perustettiin eläintarha. Korkeasaaren eläintarha onkin yksi maailman vanhimmista, ja se kuuluu Helsingin suosituimpien nähtävyyksien joukkoon. Eläintarhasta löytyy noin 150 eri eläinlajia sekä yli tuhat kasvilajia. Eläintarhan alueella on myös villieläinsairaala. Eläintarhan suurimpia vetonauloja ovat suuret kissaeläimet sekä karhut. Niiden lisäksi Korkeasaaressa pääsee ihastelemaan esimerkiksi kenguruita, kameleita, haisunäätiä, visenttejä ja partakorppikotkia. Africasia-eläintalossa on erilaisia eläimiä Afrikan aavikoilta ja Aasian sademetsistä.

Suomenlinna ja keskustan nähtävyyksiä

Helsingin suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluu myös kulttuurihistoriallisesti merkittävä Suomenlinna. Sen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748, ja se tunnettiin aina vuoteen 1918 asti Viaporina. Suomenlinna kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon. Siellä järjestetään erilaisia konsertteja ja kulttuuritapahtumia, ja alueelta löytyy myös useita kahviloita ja ravintoloita. Suomenlinnaan – kuten Korkeasaareenkin – pääsee esimerkiksi Kauppatorilta lähtevällä lautalla. Kauppatori on nähtävyys itsessään: sieltä löytyy muun muassa Helsingin vanhin muistomerkki, Keisarinnankivi. Kauppatorin ympäriltä löytyy monia mielenkiintoisia nähtävyyksiä: Uspenskin katedraali, Presidentinlinna sekä Vanha kauppahalli.

Helsingistä löytyy yli 80 museota. Suosittuja käyntikohteita ovat muun muassa Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma sekä Suomen kansallismuseo. Helsingin suurin puisto on keskustasta hieman pohjoiseen päin sijaitseva Keskuspuisto. Läheltä keskustaa löytyy myös Kaivopuisto, josta avautuvat upeat näkymät Suomenlinnaan ja ulkomerelle. Roihuvuoressa voi vierailla Kirsikkapuistossa tai Japanilaistyylisessä puutarhassa. Kaupungin keskustassa liikkuessa kannattaa kiinnittää huomiota sen arkkitehtuuriin, josta löytyy tyylejä aina uusklassismista, jugendista kuin funktionalismistakin. Keskustasta löytyy myös Suomen ensimmäiseksi pilvenpiirtäjäksi tituleerattu Hotelli Torni.

The King of Pop lives… in Espoo

Beloved by many, hated by some and a controversial figure after his death, nobody can doubt anyway of the impact of Michael Jackson not only as one of the most important figures in the history of music, but in the general popular culture.

EMMA, the Espoo Museum of Modern Arts, holds this unique exhibition dedicated to the King of Pop with around 100 pieces of art from 48 artists in a collection formed by donations from private and public collections around the world that has been previously displayed in some of the most important cultural capitals of the world such as London or Paris.

Do not waste this chance to visit EMMA to see some unique art, with the highlight of the portrays of Jackson done by Andy Warhol, together with some interesting visual installation and documentaries dedicated to his figure. The ticket to the exhibition includes the access to the rest of EMMA museum, as well as entrance to the other museums located in the WeeGee building. A good suggestion to spend time during these gray days and get immersed in contemporary art alone, with friends or in the company of the whole family.

For more information visit:

https://emmamuseum.fi/en/exhibitions/michael-jackson-on-the-wall/

Kalaöljy

Kalaöljyssä sekä runsasrasvaisissa kaloissa on paljon omega-3-rasvahappoja. Ne ovat pehmeää rasvaa, joka toisin kuin kova rasva, on erittäin hyödyllistä ihmiselle. Omega-3-rasvahapot auttavat hallitsemaan sekä veren rasva-arvoja että verenpainetta. Tämän lisäksi kalaöljyllä voi vähentää sydämen rytmihäiriötaipumuksia.

Kalaöljyn positiiviset vaikutukset terveyteen

Kalaöljy vaikuttaa jokaiseen ihmiseen hyvin yksilöllisesti. Vielä tutkimuksissa ei ole saatu selville, miksi kalaöljyn vaikutukset vaihtelevat ihmisestä toiseen. Yksi syy voi olla esimerkiksi perintötekijät. Kalaöljyjen vaikutusta sepelvaltimotautipotilaille on tutkittu ja havaittu, että heillä kalaöljyt vaikuttavat positiivisesti sydämen rytmiin ja vaikuttavat valtimon ahtaumiin tehden niistä vakaampia. Ahtaumat eivät suonissa repeydy niin helposti kuin sellaisilla henkilöillä, jotka eivät käytä kalaöljyä. Muilla potilasryhmillä on saatu ristiriitaisia tuloksia, joten sen takia kalaöljyä ei ole aktiivisesti suositeltu muille kuin sepelvaltimotautipotilaille. 

Myös tuoreemmissa tutkimuksissa kalaöljyn hyvät vaikutukset on todistettu. Niiden mukaan kalaöljy ehkäisee sydäntapahtumia. Vuoden 2019 tutkimuksessa oli mukana yli kahdeksantuhatta keski-iältään 64 vuotiasta potilasta, jolla oli joko sepelvaltimotauti tai valtimotautien vaaratekijäkertymä. Osalle annettiin lumelääkettä ja osalle EPA-valmistetta. EPA-ryhmässä vähenivät sydän- ja verisuonitapahtumat jopa 25 % ja siinä oli vähemmän mm. sydän- ja aivoinfarkteja. Myös äkkikuolemat vähenivät merkittävästi. Kalaöljyllä todettiin olevan myös hyvä vaikutus sydänpotilaiden endoteelin toimintaan, solukalvoihin sekä hyytymisjärjestelmään.

Mikä on parasta kalaöljyä?

Kalaöljyssä kannattaa kiinnittää huomiota myös laatuun. Puhtainta kalaöljyä valmistetaan sardelleista. Ne ovat pieniä kaloja ja ravintoketjunalapäässä, joten niihin ei kerry paljoa epäpuhtauksia ja raskasmetalleja. Niissä on paljon EPA:ta ja DHA:ta, toisin kuin esimerkiksi kasvatetussa lohessa. Sardelleja saadaan Etelä-Tyynenmeren saastumattomilta vesiltä.

Monet miettivät, tuleeko kalaöljyä syödä joka päivä esimerkiksi kapseleina. Tästä asiasta on monta mielipidettä. THL:n ravitsemusasiantuntijan mukaan tervekuntoisen aikuisen ei tarvitse syödä kalaöljyä kapseleina, vaan tärkeitä rasvahappoja tulee riittävästi, jos syö kalaa 2-3 kertaa viikossa. Kaikki eivät kuitenkaan syö näin paljon kalaa, jolloin kapselit voivat olla hyvä vaihtoehto. Täytyy myös muistaa, että kaikessa kalassa rasvahappoja ei ole kovinkaan paljon ja esimerkiksi monen suosikkiruoka kalapuikot eivät ole mikään omega-3-rasvahappojen lähde. Jotta kalassa olisi paljon hyvää omega-3-rasvahappoa, sen tulee olla runsasrasvaista. Tällainen kala on esimerkiksi lohi. Muita vaihtoehtoja omega-3-rasvahappojen saamiseen ovat mm. rypsiöljyt, pellavansiemenöljyt, pellavansiemenet sekä saksanpähkinät. 

Jotta rasvahaposta olisi hyötyä, päivittäisen annoksen tulee täyttyä. Jos puhutaan ihan perusterveestä aikuisesta, omega-3-rasvahappojen tarve on 2-3 grammaa päivässä. Jos annoksen haluaa syödä ihan kalana, se tarkoittaa yhtä lohiannosta. Jos haluaa korvata kalaöljyn tai oikean kalan rypsiöljyllä, se tarkoittaa kaksi ruokalusikkalista rypsiöljyä.

Entä voiko kalaöljyä saada jopa liikaa? Jos omega-3-rasvahappojen lähteenä käytetään oikeaa kalaa, käytännössä on mahdotonta saada niitä liikaa. Kalaöljykapseleissa on kuitenkin vaarana, että jos niitä nautitaan liikaa, voi seurauksena olla kohonnut verenvuotoriski. Tämän vuoksi kalaöljykapseleiden käyttö kannattaa ottaa esiin lääkärikäynnillä, jos edessä on esimerkiksi leikkaus tai sinulla on verenvuototauti.

Casino Etiquette You Must Know

A land-based casino is an entertainment arena where we all can have some fun. However, the mere fact that we go to casinos to have some fun does not mean that there are no rules that we should observe during our time there. Just like any other arena, there are important things that we must know and abide by when we are in a casino. This article is going to share with you the important casino etiquette all casino goers ought to know. Remember, as you try to perfect your gaming skills before you go to a casino, you can always play practice games online. To do so, simply click here.

No Mobile Devices at the Table 

In most casinos, the moment you take your place at a casino table, the croupier will tell you to turn off your mobile. In some instances, there will be banners inside the casino itself instructing all gamers to turn off their mobile devices. However, while this is the case, it’s not all casinos that display banners and its also not all casinos that have croupiers who tell players to turn off their mobile. If you walk into such casino, you need to know that it’s respectable to simply turn off your mobile on your own before you disturb others when it rings. 

Dress Properly 

Most land-based casinos do have a dress code that they want their players to abide by. Make sure that you check with the casino at first what kind of dressing they like their players to wear. If it’s a casino that’s far away and you intend only to go there once hence no time to check with the casino its dress code, its advisable to simply don smart shirt and trousers. Ton it down on casual wear but if you intend to travel to Las Vegas casinos, you can don your Hawaiian shirt and some sandals, no problem there. 

Know How to Buy Chips

When you take a seat at a table, the croupier and other players will assume that you know what you are doing. One such way of telling if a player is a pro or a newbie is the way in which you buy chips. To ensure you do it the right way, the first thing that you need to know is the minimum and maximum bets of each table. Often, the minimum and maximum bets are clearly displayed on boards hence take your time to check everything on the table. Once done, proceed to buy chips but remember, never ever hand the dealer your cash. Simply lay down your cash in front of you on the table, when the croupier catches sight, he will simply change your money into chips. 

Don’t Be Afraid to Ask 

As a golden rule, you must not be afraid to ask. The thing is, there are many rules to follow when you sit at a table hence for beginners, it’s difficult to grasp all of them at once more so without any form of practice. As such, ensure that you ask when you don’t know what to do. 

Suosituimmat kasinopelityypit – mikä on sinun suosikkisi?

Nettikasinoilta löytyy nykyään satoja tai jopa tuhansia erilaisia pelejä. Tarjolla on käytännössä kaikkea perinteisistä peliautomaateista ja klassisista pöytäpeleistä mitä futuristisimpiin videokolikkopeleihin. Käytännössä jokainen pelaaja voi löytää omaan makuunsa soveltuvia pelejä, mutta minkä tyyppisiä pelejä netissä voi ylipäätään pelata? 

Erityisesti uusilla pelaajilla voi tulla eteen valinnanvaikeus, joten eri pelityyppeihin tutustuminen on varmasti kannattavaa ennen rahasta pelaamisen aloittamista. Kun tiedät, mitä kukin pelityyppi tarjoaa, on omien mieltymysten mukaisen pelin löytäminen entistä helpompaa. 

Kolikkopelit ovat nettikasinoiden suosituimpia pelejä 

Käytännössä kaikilta nettikasinoilta löytyy nykyään valtava määrä erilaisia kolikkopelejä ja peliautomaatteja. Pelien teemat vaihtelevat hurjasti, ja itse asiassa nykyään voikin toisinaan tuntua siltä, että kaikesta on jo olemassa kolikkopeli. 

Esimerkiksi muinainen Egypti on ollut todella suosittu teema. Play `n Gon Book of Dead -peli on yksi pelaajien kestosuosikeista, ja se on myös todella suosittu ilmaiskierrospeli. 

Myös sadut ovat todella suosittu modernien kolikkopelien teema. Lisäksi monilta suosituimmilta kasinoilta löytyy paljon erilaisia elokuviin ja suosittuihin TV-sarjoihin perustuvia pelejä. 

Jos asuinmaasi on Suomi, on casino.com loistava valinta elokuvapelien– ja toki muidenkin pelien – ystäville. Voit pelata esimerkiksi hauskaa Ace Ventura – Pet Detective -peliä, joka perustuu Jim Carreyn tähdittämään 90-luvun hittielokuvaan. Tarjolla on myös Playtechin jättipottipeli The Dark Knight Rises, joka vie pelaajansa Gothamin synkille kaduille. 

Vaikka teemat ja pelien ulkoasu vaihtelevat, on kolikkopeleillä usein kuitenkin myös paljon yhteistä. Useimmissa kolikkopeleissä on esimerkiksi erilaisia bonuspelejä ja ilmaiskierrostoimintoja, joiden avulla on mahdollista jahdata entistä suurempia voittoja. 

Jättipottipelit voivat tuoda jopa kymmenien miljoonien potin

Jättipottipelien suosion syytä ei tarvitse kovin kauaa miettiä, sillä niiden voitot lasketaan usein miljoonissa euroissa, eivätkä kymmenienkään miljoonien potit ole mahdottomia. 

Monet suomalaiset pelaajat suosivat edelleen perinteistä lottoa, kenoa ja esimerkiksi Eurojackpotia, mutta jättipottikolikkopeleissä on useita hyviä puolia perinteisiin arvontapeleihin verrattuna. 

Jättipottikolikkopeleistä on nimittäin mahdollista voittaa myös paljon muuta, kuin se kaikkein suurin potti. Monen pelaajan mieltä varmasti lämmittävät esimerkiksi tuhansien tai kymmenien tuhansien eurojen voitot. 

Onni on suosinut myös suomalaisia jättipottipelien pelaajia, sillä Suomeen on vuosien varrella osunut useampiakin miljoonavoittoja. Tunnetuin näistä poteista lienee helsinkiläismiehen vuonna 2013 nappaama, lähes 18 miljoonan euron voitto

Pöytäpelit ovat ajattomia klassikoita 

Pöytäpelit ovat kasinoiden tunnetuimpia pelejä, sillä jokainen on varmasti kuullut ruletista, blackjackista ja baccaratista. Nettikasinot ovat monipuolistaneet valikoimaa entisestään, sillä monista tutuista peleistä on julkaistu lukuisia erikoisversioita. 

Näiden pelien suosio ei varmasti ole hiipumassa, itse asiassa päinvastoin. Yksi syy tälle ovat livekasinot. Livekasinoilla pelaajat voivat pelata oikean jakajan kanssa netissä, seuraten pelin kulkua videon välityksellä. 

Vaikka pöytäpelien määrä ei sinänsä ole kovin suuri esimerkiksi kolikkopeleihin verrattuna, tarjoavat ne uskomattoman määrän vaihtelua erilaisten peliversioidensa ansiosta. 

7 Uudenlaista Shakkipeliä Netissä


Shakki on viihdyttänyt pelaajiaan jo vuosia ja nykyisin tarjolla on monenlaisia shakkipelejä netissä. Tavallinen shakkikerää edelleen ylivoimaisesti eniten pelaajia, mutta mikäli olet kiinnostunut tutustumaan muihin potentiaalisiin pelivariaatioihin – tämä artikkeli on sinulle! 

Tämä artikkeli käy hyvin lyhyesti läpi muutamia uusia shakkipelejä, joita voit tänä päivänä pelata ja niiden erikoisominaisuuksia. Shakkipelin variaatiot tunnetaan paremmin niiden englannin kielisillä nimillä, joten niitä käytetään myös tässä artikkelissa.

  1. Bughouse chess

Tässä variaatiossa, joka myös siamilaisena shakkina tunnetaan, pelilauta on samantyylinen kuin tavallisessa shakissa. Kuitenkin suurena erona on se, että peliä pelaa neljä pelaajaa kerralla – kaksi vastaan kaksi. 

Tiimitoverit istuvat pelissä vierekkäin ja pelaajat erivärisillä nappuloilla. Peliä pelataan yleensä aikaa vastaan niin, että kello asetetaan alussa viiteen minuuttiin. Mikäli tiimiltä loppuu aika, he häviävät automaattisesti. 

  • Blindfold chess

Tätä versiota pelataan normaalilla shakkilaudalla. Blindfold chess tunnetaan myös sans voir –nimellä ja myös se löytyy netistä pelattavaksi. Tässä variaatiossa pelaajat eivät näe nappuloiden positioita eivätkä he myöskään voi koskea niihin. Tämä variaatio pakottaa pelaajansa ehdottomaan keskittymiseen pelin alusta asti. Pelaaja voivat tarkista chess vedonlyönti sivut Blindfold.

  • Blitz chess     

Myös Blitziä pelataan tavallisella shakkialustalla. Blitzissä pelaajille annetaan tietty määrä minuutteja jokaisen siirron suorittamiseen koko pelin aikana. Maksimissaan yleisesti kuitenkin pelaaja voi saada vain 15 minuuttia, jotta kaksinpelissä pelin kesto voi olla puoli tuntia. Tässä variaatiossa on siis erityisen tärkeää tehdä nopeita päätöksiä.

  • Armageddon

Tämä variaatio on melko mielenkiintoinen ja siten myös aika koukuttava. Tässä variaatiossa tasapeliä ei ole olemassa ja molemmat värit saavat pienen edun väristä riippuen. Mustilla pelaavilla pieni etu on se, että he voittavat pattitilanteessa. Valkoisilla pelaavat saavat vastaavasti hieman enemmän peliaikaa mustiin verrattuna, yleensä kuitenkin vain noin minuutin. 

  • Wild chess

Tämä on nimensä mukaan melko villi variaatio shakista. Tässä variaatiossa valkoiset nappulat eivät aloita tavallisilta paikoilta vain villisti pelilaudalla. Mustat nappulat ovatkin kuitenkin tavallisilla paikoillaan. Tätä variaatiota ei pelata aikaa vastaan. 

  • Fast chess

Pikashakki on hieman tunnetumpi shakkivariaatio. Pikashakissa pelaajat yksinkertaisesti saavat tietyn määrän aikaa suorittaa kaikki liikkeensä. Säännöt vaihtelevat hieman pelinjärjestäjästä riippuen, mutta yleensä aika on maksimissaan kuusi minuuttia. Shakkipelin läpäiseminen kuudessa minuutissa ei todellakaan ole helppoa edes aloittelevaa pelaajaa vastaan!

  • Four player chess

Tätä variaatiota nimensä mukaisesti pelataan neljällä pelaajalla. Kuitenkin Bughouse shakista poiketen, pelilauta on hyvin erilainen. Pelilauta on hieman hankala avata tekstinä, joten siitä löytyy alta kuva. 

Peliä varten tarvitaan neljät erilaiset shakkinappulat, jokainen eri väriä. Yllättävää kyllä, mutta neljän pelaajan shakkipeliä voi pelata aivan samoilla säännöillä kuin tavallista shakkia. Sääntövariaatioita pelistä kuitenkin löytää netin syövereistä pientä tutkimustyötä tekemällä.

Things to do in Helsinki: A visit to Seurasaari island

Photos by: Antonio Diaz

While the good summer weather lasts, it can be tricky when you are visiting Helsinki for a few days or when you are hosting foreign guests to think about interesting places to see not far from the city centre.

The island of Seurasaari is a little jewel to walk around when the weather is nice. Very conveniently located just 20-30 minutes from central Kamppi area, you can easily reach it by bus (line 24 goes there), by using one of the easily accesible city bikes or even by ferry from the Market Square during summer. A perfect destination to spend half a day when weather allows to enjoy outside.

A charming Open-Air Museum

If you want to travel back on time and imagine how was the rural landscape in different areas of Finland, the Open-Air Museum is certainly the highlight of the visit to the island. It has a great array of buildings from different eras, manors, farms, smoke houses, etc scattered around the beautiful landscape that the closeness to the sea gives to the sorroundings. There are many cafeterias where to stop by while taking stroll to have a coffee or a snack, activities for children like going for a ride on a pony and also local sellers have handcrafts on display for purchase.

TIP: The entrance of the museum is 10e per adult, but honestly, unless you are deeply interested in visiting the houses and see the utensils inside, you could skip that and just walk around the buildings on the island for free. So if you are on a low budget, you can skip buying a ticket to allow entrance inside the museum buildings.

Sunbathing and swimming

Seurasaari is also famous as a place for sunbathing and swimming. Just when you cross the bridge, walking to the right, there is a small beach where local citizens like to enjoy the sun and have a picnic. For the lovers of enjoying nature wearing nothing, there are also 2 nudists beach, separated from men and women. Entrance there requires a fee.

Among other amenities, the island also counts with barbecuing area, and it is specially popular to visit there during the Midsummer celebrations, where big bonfires are torched.

For more information:

https://www.kansallismuseo.fi/en/seurasaarenulkomuseo/tutustu-museoon

https://www.hel.fi/helsinki/en/culture/recreation/in-helsinki/seurasaari

https://www.myhelsinki.fi/en/see-and-do/activities/seurasaari-bath-and-beach

Matkakohteena Tallinna

Tallinna on tullut monelle suomalaiselle tutuksi lähinnä päivämatkojen ja laivareissujen myötä. Pieni, mutta tunnelmallinen Tallinna kätkee sisälleen yllättävänkin paljon. Tarjolla on hyvää ruokaa, nähtävyyksiä, ostoskeskuksia sekä viihdettä.

On aika ottaa pintaa syvempi kurkistus vain lyhyen laivamatkan päässä olevaan Tallinnaan. 

Edullista ruokaa

Suomessa ravintolaruoka on ylellisyys. Se on usein viikonlopun huippukohta tai perheloman ylellisyys. Suomessakin on toki olemassa edullisia ravintoloita, mutta Tallinnan ravintoloiden hintataso pesee monin paikoin esimerkiksi Helsingin varsin selkeästi. 

Tallinnassa hyvää ja edullista ruokaa löytyy monesta eri paikasta, ja kun osaa suunnata kaikkein pahimmista turistirysistä vanhan kaupungin keskeltä hieman kauemmaksi laskee ruoan hinta merkittävästi. Myös vanha kaupunki pitää sisällään lukuisia erittäin suosittuja ja hyviä ruokapaikkoja. 

Vanhankaupungin lukuisten ravintoloiden lisäksi purtavaa löytyy esimerkiksi Rotermanni-keskuksesta sekä satamasta. Lisäksi ravintoloita löytyy myös Vapaudenaukion liepeiltä Solaris- ja Kaubamaja-kauppakeskusten läheltä. 

Edullisten hintojen ansiosta monen ruokalajin lounaat tai illalliset eivät käy kukkarolle kovinkaan pahasti. Samalla voi säästää rahaa, jota voi myöhemmin käyttää esimerkiksi virolaisella kivijalkakasinolla tai netin välityksellä luckycasinolla. 

Nähtävyyksiä jokaiselle

Tallinnassa riittää nähtävää. Kauniit merimaisemat, vanhat linnakkeet sekä lukuisat kirkot ja museot tarjoavat silmänruokaa. Eri paikoissa riittää nähtävää useammallekin eri päivälle ja matkalle. Alle olemme listanneet viisi parasta nähtävyyttä Tallinnassa.

Vanhakaupunki

Tallinnan tunnetuin ja suosituin alue on vanhankaupungin alue. Alue kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, ja se on rakennettu jo 1200-1500 -luvuilla. Vanhastakaupungista löytyy paljon nähtävää, shoppailtavaa sekä ruokapaikkoja. Kauniit rakennukset ja vanhan ajan tunnelma luovat omanlaisensa tunnelman, jollaista on vaikea löytää muualta.

Kaupunginmuurit

Tallinnan kaupunginmuurit ovat peräisin 1300-luvulta, ja vielä tänä päivänä muurista on jäljellä 1,9 kilometriä sekä 20 tornia. Kaupunginmuurit kiertävät kaupunkia, ja niiden vaikuttava olemus vangitsee katseen. Osaan torneista on mahdollista päästä myös vierailemaan, jolloin Tallinnaa pääsee katsomaan varsin vaikuttavasta paikasta.

Bastionin tunnelit

Bastionin tunnelit liittyvät kaupunginmuureihin, ja niihin on mahdollista tutustua opastetuilla kierroksilla. Bastionin tunneleihin pääsee tutustumaan Kiek in de Kökin puolustustornin kautta. Tornissa pääsee samalla tutustumaan keskiaikaiseen elämään siellä sijaitsevan museon avulla.

Katariinankuja

Katariinankuja on yksi Tallinnan upeimmista pienistä kujista. Vahvasti keskiaikaista tunnelmaa uhkuva Pyhän Katariinan Kirkon läheisyydessä sijaitseva kuja tarjoaa myös oivat kuvausmahdollisuudet. Kujalta löytyy myös Katariinan kilta, jossa taitavat käsityöläiset valmistavat lasia, koruja sekä ompeleita. 

Viron merimuseo

Tallinnan modernein museo tarjoaa mielenkiintoista tietä merenkulusta sekä sodankäynnistä merellä. Museo sopii hyvin myös lapsiperheille. Perinteisen museo-osuuden lisäksi merimuseosta löytyy myös erilaisia simulaattoreita, joilla voi kokeilla veneellä ajamista tai lentämistä. 

Yllin kyllin viihdettä

Nähtävyyksien lisäksi Tallinna tarjoaa runsaasti erilaisia vaihtoehtoja illanviettoon. Lukuisat baarit, klubit sekä kasinot mahdollistavat viihtymisen yömyöhään asti. Jos majoittuu esimerkiksi Viru-hotellissa, ei baaria todellakaan tarvitse lähteä etsimään pitkältä, sillä samassa rakennuksessa sijaitsee sekä yöklubi että tunnelmallinen baari. 

Edullisia juomia tarjoilevat baarit houkuttelevat kaiken ikäisiä aikuisia luokseen. Tallinnassa  illan jälkeen tili ei välttämättä näytä yhtä tyhjältä kuin Suomessa, sillä juomat ovat huomattavasti edullisempia. 

Jos haluaa päästä kokeilemaan onneaan, paras paikka on Hilton Park Hotellin yhteyteen rakennettu Olympic Casino -ketjun pääkasino. Moderni ja tyylikäs kasino tarjoaa runsaasti pöytäpelejä, automaattipelejä sekä muuta viihdettä. Tallinnasta löytyy lippulaivakasinon lisäksi myös runsaasti muita kasinoita. 

Kasinon pelaaminen onnistuu toki myös netin kautta. Jos pitkän päivän jälkeen mieli ei tee kivijalkakasinolle on ratkaisuna nettikasinot. Nettikasinoiden kautta voi pelata samoja kasinopelejä, joita löytyy myös fyysiseltä Olympic Casinolta.